Sivut

torstai 28. huhtikuuta 2011

Kalifornian ruosteiset kukkulat

Matkalla San Franciscosta Los Angelesiin säät eivät aina suosineet. Onneksi Pohjois-Kalifornian koleiden sateiden jälkeen löysimme jälleen etelän ja auringon.

San Franciscossa olessamme sää oli sateinen ja Karibian lämpöön tottuneelle suorastaan hyytävä, eivätkä sääolot suorastaan inspiroineet valokuvaukseen ja nähtävyyksien tiirailuun. (Pienoinen sushimahatautiepisodi ei sekään ollut omiaan tukemaan turistiaktiviteetteja.) Golden Gate tuli kuitenkin nähdyksi ainakin kauempaa ja Alcatrazin  kävimme. Kaiken kaikkiaan kaupungista jäi kuitenkin kovin sympaattinen vaikutelma.


San Francisco Alcatrazista nähtynä.


A16 -ravintola, jonne viimeisenä San Franciscon iltana matkaseurani raahasin, kantaa nimenään etelä-italialaisen valtatien nimeä ja tarjoilee Campanian alueen ruokaa ja napolilaisittain valmistettuja pizzoja (en suostu, en suostu, kirjoittamaan pitsa!). Ravintolan tunnelma oli mukavan kodikas ja pizza loistavaa. Keittokirjankin ostin kotiin tuomisiksi.



Pizza Margherita. Mmm..

Meyer lemon panna cotta ja oliiviöljypikkuleipiä.

San Franciscosta lähtiessämme vuokrasimme auton. Suunnitelmissamme roadtrip pitkin Kalifornian rannikkoa, päämääränä enkelten kaupunki. Sitä ennen koukkasimme kuitenkin parin San Franciscon pohjoispuolella sijaitsevan viininviljelyaluuen kautta.

Sonoman viinilaaksoon saapuessamme vihmoi vettä välillä vaakasuoraan. Seuraavana päivänä, Napa -laaksossa vietetyn yön jälkeen, ei enää vihmonut - vettä tuli kaatamalla. Oli aika suunnata kohti etelää (ja paria taloudellisesti kohtalokasta outlet villagea).

Sateisesta säästä huolimatta seutu oli kaunista ja mielelläni sinne palaisin uudelleen paremmalla ajalla ja kelillä.


Parilla viinitilalla ehdimme kuitenkin piipahtaa tunnelmaa haistelemassa. Benzingerin biodymaanisella (vielä luomua asteen verran luonnon mukaisempaa viljelyä) perhetilalla kävimme hyväksi kehutun viinitilakierroksen vuoksi. Ihan hintansa väärti neljän viinin maistiaiset sisältänyt tunnin kierros olikin, joskin siitä olisi varmasti saanut enemmän irti mikäli olisi epäsuomalaiseen tapaan äitynyt pommittamaan opasta runsailla kysymyksillä. Toinen viinitila, jolla kävimme, oli meksikolaislähtöisen perheen omistama Robledo.


Sonoma mountain.


Matkalla etelään pysähdymme rannikkokaupunki Montereyssä. Sielläkin satoi (ylläri!), joten suuntasimme suosiolla sisätiloihin paikalliseen akvaarioon. Näytillä oli jos jonkin sortin merenelävää ja paljon mielelenkiintoista tietoa. Mileenpainuvimpia nähtävyyksiä olivat ehdottomasti maagiset meduusat ja leikkisät merisaukot.


 




Hieman Montereyn eteläpuolella sijaitsevaan Carmel by the Sea:n kaupunkiin ehdittyämme sää oli jo sen verran kirkastunut, että aurinkokin näyttäytyi ja uskaltauduimme hetkeksi ulos autosta ihastelemaan kaunista mutta myrskyisää rantaa ja suloista kaupunkia.



Carmelista lähdettyämme suunnittelimme ajavamme aivan meren rannassa kulkevaa highway 1:n maisemareittiä aina Morro Bayhin asti, josta olimme varanneet motellin seuraavaksi yöksi. Parin viikon takaiset myrskyt olivat kuitenkin aiheuttaneet mutavyöryjä, jotka olivat vieneet koko tien mennessään useammalta kohdin. Ei auttanut kuin kääntyä pettyneenä takaisin ja tyytyä taittamaan taivalta tylsästi sisäämaan moottoriteitä myöden.

Morro bay




Santa Barbarassakin pysähdyimme pikaisesti jaloittelemassa.



Newport Beachissa vietetyn iltapäivän päätteeksi kävimme syömässä mereneläviä mutkattomassa The Crab Cookerissa. Paikan tomaattipohjainen clam chowder -simpukkakeitto oli mukavan kotoisan makuista ja hinta-laatusuhde erinomainen.

Clam chowder.

Kampasimpukka-katkarapuvarras.



Ennen Los Angelesiin päätymistämme koukkaismme muutamaksi päiväksi sisämaahan ystäväni E:n tuttavia tapaamaan Palm Springs nimiseen pikkukaupunkiin. Kiitokseksi yösijasta ja hyvästä huolenpidosta halusimme tarjota isännillemme jotain suomalaista ja väsäsimme illalliseksi lohikeittoa ja pannaria. Täytyy myöntää, että kuukauden ravintolaruoka/pikaruoka/välipaladieetin jälkeen ihan tavallinen kotiruoka maistui aika hyvältä. Ruisleipää kun olisi vielä jostain saanut.. Alla maisemia aavikolta. Enää ei tarvinnut kärsiä kylmää..





Tien päällä kuluneen viikon jälkeen oli jälleen mukava asettua hetkeksi aloilleen Los Angelesiin, ennen kuin oli aika palata vihdoin kotiin. Kaupungissa olisi helposti riittänyt nähtävää ja tehtävää yli neljän päivän terpeen ja turistinähtävyysähkyn maksimoimiseksi hyppäsimmekin opastetulle bussikierroksille, joka kattoi suurimman osan kuuluisimmista nähtävyyksistä ja sisälsi aimo tovin kertelyä kaupungin kalleimmilla asuinalueilla rikkaiden ja kuuluisien postilaatikoita ja roskapönttäjä tiirailemassa - talot kun olivat usein massiivisten aitojen taa piilotettuja.

Hollywood. On se siellä!


New Yorkista lähtöisin oleva, tietääkseni Sex and the City -sarjan myötä cup cakeseistaan kuuluisaksi tullut Magnolia Bakery oli ilokseni löytänyt tiensä Kaliforniaankin ja koska en New Yorkissa ja alkuperäisessä leipomossa ole vielä käynyt, halusin käydä koemaistamassa noita suloisia leipomuksia. Mmm..




Tähän on hyvä lopettaa..

Viva México!

Brasilian aktiivilomailun jälkeen Meksikossa vietetyt viikot kuluivat pitkälti rannalla aurinkoa palvoen ja kirkkaan turkoosia merivettä ihaillen.

Jukatanin niemimaa lintuperspektiivistä.. tai vielä vähän korkeammalta.




Cancun spring beakin aikaan? Olen nähnyt idyllisempiäkin lomanviettopaikkoja kuin jenkkiteinejä kuhiseva zona hotellera, mutta kyllähän sielläkin nyt juuri rannalla lojui. Itse kaupungin keskusta oli yllätävänkin vaatimattoman ja arkisen oloinen, eikä siellä juuri turisteja näkynyt. Ilmasto? Täydellinen!


Hämmentävän turkoosia, eikö totta?


Cancunin muovista hotellialuetta pakenimme pienelle Isla Mujerekselle, naisten saarelle. Saarella vietetyt päivät asustimme rannalla sijaitsevassa hostellissa. Lomalla on yleensä kiva hemmotella itseään mukavalla hotellihuoneella, mutta missään ei uusiin ihmisiin tutustu yhtä helposti kuin hostellissa. Sitä paitsi pidemmällä reissulla joutaa jo hiukan miettiä budjettiakin. Lisäksi kyseinen hostelli oli ehdottomasti yksi parhaimpia, joissa olen yöpynyt.

Suoritin saarella sukelluksen open water certificaten, joten iso osa ajasta kului kurssikirjaa päntätessä, veneellä pahoinvoidessa ja uima-altaassa sukellustaitoja opetellessa, mutta pienen silmäyksen ehdin luoda myös turkoosien vetten alla elelevään satumaailmaan. Ikävä kyllä pokkarini ei kestä vettä. Siksipä minulla on hyvin vähän kuvia koko saarelta.

Alla karnevaalitunnelmaa Isla Mujereksen tyyliin. Saarella karnevaalirientoihin tuntuivat osallistuvan lähinnä paikalliset mummot ja pikkutytöt.. Harmi, että lähdimme Brasiliasta juuri ennen karnevaalikauden alkua.




Isla Mujereksen jälkeen matkamme vei Playa del Carmeniin, joka saaren seeteisyyden jälkeen tuntui tyrkkyine rihkamakauppiaineen ja turistihintoineen kovin epäaidolta. Matkan ensimmäiset suomalaisturistitkin bongattiin. Myös playa del carmenissa asuimme hostellissa. Hostellissa tapasimme kuitenkin italialaisen maalmanmatkaajan, jonka opastuksella löysimme parhaat (ja halvimmat) tacopaikat (jotka muuten eivät oikeasti ole sellaisia Suomessa myytäviä kovia känttyjä, joita on mahdotonta syödä sotkematta) ja kävimme parilla päiväretkellä lähikylissä.

Toinen päiväretkemme suuntautui Akumalin rannalle, jossa saattoi snorklailemalla bongata valtavia luonnonvaraisia, joskin suojeltuja merikilpikonnia luontaisessa ympäristössään. Allaolevat kuvat kyseisen italiaanon käsialaa.




Brasilian värejä

Matkamme vei meidät ensin Salvadorin miljoonakaupunkiin. Sitten Morro de Sao Paulon pikkiriikkiseen kylään Tinharén paratiisisaarelle. Brasilian seikkailumme huipentui lopulta kolmen päivän jokilaivaristeilyyn Amatson joella.

Salvador, miljoonakaupunki Bahian maakunnassa. Värejä, ääniä, tuoksuja ja makuja. Eläessäni en ole nähnyt moista määrää pilvenpiirtäjiä samassa kaupungissa. Alla vanhaa kaupunkia.





Morro de Sao Paulon kylä Tinharén saarella oli myös paikallisten lomailijoiden suosiossa, eikä syyttä. Sanalla sanoen paratiisi. Auringonpalvojain laumoja ja suosituimmilla rannoilla kuhisevia äänekkäitä Acai -kaupppiaita saattoi halutessaan paeta hiljaiselle palmurannalle, hiekan peittämää rantaviivaa kyllä riitti. Iltaisin saaren väki kokoontui juhlimaan, milloin rannalle, milloin vanhaan teatteriin. Alla saaren maisemia.





Rannan asukkaita.



Rannalla pyöri jos jonkinmoista kauppamiestä. Kaupan oli grillattuja juustovartaita, jäätelöä aina veteen asti kiikutettuna, koruja, riippumattoja ja muuta rihkamaa... Mitä loistavinta rantavälipalaa kauppasivat raivostuttavan äänekkäät acai -kauppiaat. Acai -marjoja ja ilmeisesti myös guaranaa sisältävän raikkaan sorbetin päälle oli kasattu keko tuoreita hedelmiä ja granolaa. Nam!
Maistuisiko grillattu juustovarras?

Jokilaivaristely Rio Negrolla oli reissun ehdottomia kohokohtia. Laivalla vietetyt yöt nukuimme yläkannelle ripustettuihin riippumattoihin kääriytyneinä vieri vieressä. Päivisin seikkailimme viidakossa, kalastimme piraijoja ja vierailimme intiaanikylässä. Iltaisin pyydystimme kaimaaneja ja ihailimme Amatsonin suunnatonta tähtitaivasta.



Kaimaani on pieni, mutta suuria ovat lumpeetkin