Sivut

maanantai 29. maaliskuuta 2010

Chokomockamuffins

Viikonlopun kunniaksi leivoin muffinseja joululahjaksi saamastani muffinsikirjasta, Muffins – små pyntade cupcakes. Rakas ystäväni, jolta kirja on peräisin, asustaa tätä nykyä Ruotsissa ja näin ollen toista kotimaista puhuu kirjakin. Alkujaan kirja on kuitenkin käännös Susannah Blaken kirjasta Cupcakes. Se pitää sisällään mukavan valikoiman erilaisia kuorrutettuja muffinseja, (tai cupcakeja tai miksi ikinä näitä herkkupaloja haluaakaan kutsua) arkeen ja juhlaan.

Ensi kokeilemalla valitsemani suklaa-mokkamuffinsiresepti toimi hyvin ja oli helppo toteuttaa. Ihmetystä herätti kuitenkin kohotusaineen puuttuminen kokonaan useista kirjan resepteistä ja tässä kohtaa poikkesinkin ohjeista lisäämällä teelusikallisen leivinjauhetta vehnäjauhojen sekaan. Koska en jaksanut lähteä metsästämään suklaakuorrutteisia kahvinpapuja, eikä ajatus niistä leivonnaisissa muutenkaan erityisesti minua miellyttänyt, päätin korvata ne karkeaksi rouhitulla maitosuklaalla. Taikinaan sulatin 70% tummaa suklaata ja koristeluun käytin suklaamakeisia. Lopputulos oli mukavan suklainen ja kahvikin maistui, muttei liian voimakkaasti. Kuorrutuksena käytetty buttercream –kuorrutus taittaa makeudellaan tumman suklaan karvautta.


Suklaa-mokkamuffinsit
Resepti kirjasta: Muffins – små pyntade cupcakes, Susannah Blake
100 g tummaa suklaata
150 g voita huoneenlämpöisenä
1 ¾ dl (150 g) taloussokeria
2 kananmunaa
2rkl kaakaota
1 2/3 dl (100 g) vehnäjauhoja
(1 tl leivinjauhetta)
2 tl pikakahvijauhetta liuotettuna 1 rkl kuumaa vettä
40g suklaalla kuorrutettuja kahvinpapuja (tai rouhittua suklaata)

Kuorrutus:
100g voita huoneenlämpöisenä
3 ¼ dl (200 g) tomusokeria
2 tl pikakahvijauhetta liuotettuna 1 rkl kuumaa vettä
raastettua tummaa suklaata (tai suklaamakeisia)

Valmiita leivonnaisia: 12 normaalikokoista muffinia

Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen. Sulata tumma suklaa mikrossa tai vesihauteessa ja jätä jäähtymään. Vatkaa voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi ja lisää munat yksi kerrallaan. Sekoita taikinaan sulatettu suklaa ja kaakao sekä vehnäjauhot (joihin on sekoitettu leivinjauhe) ja lopuksi kahvi ja kahvinpavut tai suklaarouhe.

Lusikoi taikina muffinsivuokiin ja paista 15-20min, kunnes muffinsit ovat tikulla kokeillen kypsiä. Anna jäähtyä.

Vatkaa voi, tomusokeri ja kahvi kuohkeaksi vaahdoksi, kuorruta muffinsit ja koristele suklaaraasteella tai suklaamakeisilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti