Sivut

maanantai 10. lokakuuta 2011

Mustaa magiaa suklaakakussa

Tämä on sinulle H. Mustaa magiaa nautiskeltiin muun muassa taannoisilla tupareillani, mutta tämän reseptin puoleen olen kääntynyt aiemminkin juhlavasta suklaakakusta haaveillessani. Mehevä suklaakakku vaativaankin suklaannälkään ja mahdottoman helppo valmistaa.


Ylläoleva kuva on otettu aikoinaan Lillen vaihtokuukausien aikana vieteyltä pääsiäisbrunssilta. Ganache meinasi jämähtää ennen aikojaan, minkä vuoksi kakun reunoista tuli epäsiistit, mutta onneksi aina voi kompensoida sitäkin runsaammin koristeluin. ;)

Black Magic Cake
Resepti sovellettu blogista: BlogChef.net
4,2 dl vehnäjauhoja
4,8 dl sokeria
1,8 dl kaakaota
2 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 rkl vaniljasokeria
2 kananmunaa
2,4 dl vahvaa kahvia
2,4 dl piimää
1,2 dl rypsiöljyä

Riittänee mainiosti noin 12-16 nautiskelijalle makeannälkäisyydestä riipuen.

Esilämmitä uuni 175 C -asteeseen. Voitele ja jauhota kaksi pyöreää, halkaisijaltaan n 22 cm:n kakkuvuokaa tai yksi halkaisjaltaan n. 28 cm:n vuoka.

Sekoita isossa kulhossa kuivat ainekset ja toisessa kulhossa kananmunat, kahvi, piimä ja öljy keskenään. Tee kolo kuivien aineiden keskelle ja kaada siihen nestemäinen seos. Sekoita taikinaa noin kahden minuutin ajan tai kunnes se on rakenteeltaan tasaista. Taikina jää rakenteeltaan melko juoksevaksi.

Kaada taikina vuokiin/vuokaan ja paista uunin keskitasolla n. 30-50 minuuttia uunista ja vuoan koosta riippuen, kunnes kakun keskelle pistettyyn hammastikkuun ei enää tartu taikinaa. Kypsäkin kakku laskeutuu jonkin verran uunista oton jälkeen, mutta sen ei pitäisi enää painua keskustastaan kuopalle. Anna kakkupohjan jäähtyä kunnolla ennen kuin irrotat sen vuoasta.

Kakun täyttämisessä vain mielikuvitus on rajana. Viimeksi levitin kerrosten väliin reilulla kädellä Bonne Maman -kirsikkahilloa. Mmmm! Kuorrutteeksi olen yleesnä valmistanut tumman suklaaganachen, mutta mikseipä kakun kanssa toimisi esimerkiksi cream cheese frosting tai buttercream tyyppinen ratkaisukin.

4 kommenttia:

  1. Aika sikasta nisua!

    -bone

    VastaaPoista
  2. Herkulliselta näyttää! Mielenkiintoinen ohje, en ole ennen törmännyt piimään suklaakakussa. :) Tämä täytyy lisätä jatkuvasti pitenevään "Pitää kokeilla" listaan.

    VastaaPoista
  3. Piimä sopii suklaaleivonnaisiin yllättävän hyvin. :) Rakenteesta tulee mukavan mehevä eikä piimän happamuus maistu kypsässä lopputuloksessa ollenkaan!

    VastaaPoista