Sivut

torstai 5. tammikuuta 2012

Pariisinterveisiä - osa 1

Lomailimme marraskuussa ystäväni A-L:n kera vajaan viikon verran iki-ihanan Pariisin taivaan alla. Matka oli A-L:n pikkuriikkisistä sairasteluista huolimatta varsin onnistunut. Tässäpä pienoinen raportti viikkomme kulinaristisista kohokohdista.

Moules-frites

Saavuimme Pariisiin marraskuisen hyisenä tiistai-iltapäivänä. Ja mikäs sen parempi tapa avata loma, kuin poiketa myöhäiselle lounaalle ihan tavalliseen lähikuppilaan simpukoille sekä viinilasilliselle ja toiseen kuppilaan jälkkärikrepille. On se vähän epistä. Täällä Oulussa kun saa lähikuppilasta korkeintaan känkkypitsaa tai rullakebabia. Hotellimme sijaitsi latinalasikorttelissa, mikä osoittautuikin oikein mainioksi sijainniksi muun muassa ruokapaikkojen suhteen.



Toisen päivän aamuna hyppäsimme metroon ja matkasimme Montmartreen Sacré-Coeurin basilikaa ihastelemaan.



Montmartresta valuimme Pigallen kautta Les Marais'n suuntaan ja poikkesimme lämmittelemään kuuman teekupposen ääreen Mariage Frères'n siirtomaatyyliin sisustettuun hurmaavaan pikku teehuoneeseen osoitteeseen 30 rue du Bourg-Tibourg. Teehuoneen yhteydessä on myös suloinen puoti, josta voi pellavapukuihin sonnustautuneiden nuorukaisten avustuksella valita kymmenien teelaatujen joukosta mieleisensä tuliaiset kotiinviemisiksi. Suosittelen.

Iltapäivätee hääveljesten tapaan

Valikoima ihanuuksia

Ruokapaikkojen suhteen konsultoimme muutamaa matkaopusta välttääksemme turhauttavan kadulla arpomisen. Kaupunkikierroksesta väsyneine jalkoinemme emme jaksaneet lähteä merta edemmäs kalaan vaan valikoimme ensimmäiseksi illallispaikaksemme hotellimme läheisyydessä sijaitsevan Les Papilles -bistron.

30 rue Gay Lussac

Meillä oli onnea, sillä päivisin herkkukauppana toimiva pikku bistro oli lähes ääriään myöten täynnä jo saapuessamme. Me nappasimme viimeiset paikat - baaritiskiltä! Neljän ruokalajin kiinteä menu maksoi kolmisen kymppiä. Viini myytiin pulloittain ja halutessaan viiniä olisi voinut ostaa mukaankin. Ruoka oli maittavaa, rehellistä bistroruokaa ja ennen kaikkea sitä oli riittävästi.

Alkukeitossa maistui parsakaali

Pääruuaksi nautimme lammasta

Välipalaksi vuohenjuustoa
tapenaden ja chilin kera

Jälkiruuaksi täyteläistäkin
täyteläisempää kastanjaherkkua

Hyvin yskityn yön jälkeen kaupunkikierros jatkui..


Aamupalan nautimme hotellimme läheisissä kuppiloissa tai nappasimme mukaamme läheisestä boulangeriesta. Myös lounas tuli usein syötyä tien päällä. Voi niitä ihanan sitkeänrapeita täytettyjä patonkeja! Välissä ei tainnut olla rasiamargariinia...


Notre dame




jatkoa seuraa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti