Talo Italiassa Parte 1 - Prologi Milanossa

Vuosi sitten syksyllä minä ja ystäväni A-L aloitimme italian alkeiden opiskelun haaveenamme matka Italian kesään. Pitkän kylmän talven tullen mobilisoimme opiskelukavareistamme matkaseuraa. Keväällä löytyi internetin ihmemaasta unelmien loma-asunto ja vihdoin, ah vihdoin, sateisen kesän tultua ja mentyä, sinivalkoiset siivet kiidättivät meidät syyskuiseksi viikoksi Piemonten sydänmaille. Unelmasta tuli totta!

Kuten kai vastavalmistuneilla tavallisestikin, kesä vierähti pääosin työkiireiden parissa. Ja kun keleissäkään ei ollut hurraamista, tuntui ensimmäisten syksynkoleiden ilmojen pyyhkäistessä kaupunkiin kuin koko kesää ei olisi koskaan ollutkaan. Reilu viikko Pohjois-Italian auringossa kuitenkin korjasi tämän epäkohdan sangen tehokkaasti ja tuli enemmän kuin tarpeeseen.

Luvassa eeppinen lomareportaasi - tunnelmia ja kuvia kera hyvän ruuan ja viinin. Ja koska en tunnetusti osaa harrastaa itsesensuuria, vuodatus venynee useamman postauksen mittaiseksi. Ensimmäisessä postauksessa siis tunnelmia Milanosta.

-

Minä ja K avasimme lomamme kolmen päivän varaslähdöllä Milanoon. Lomaseurueemme puolestaan saapui muutamaa päivää myöhemmin, joilloin meidän oli määrä autoilla yhdessä Milanosta Piemonteen. Olimme kumpainenkin kaupungissa ensimmäistä kertaa, joten erilaiset matka-oppaat tulivat tarpeseen. Minulla oli mukanani Lonely Planetin Italia -opus ja K:lla iPhonessaan muutama erilainen Milano -sovellus, joista muutama osoittautui kieltämättä reissun myötä aika näppäräksi.

Enterprisehotel Milano

Saavuimme Milanoon jo aamupäivällä. Hotellille päästyämme iltapäivä oli kuitenkin jo pitkällä ja lounasaika hyvinkin jo ohi. Koko kaupunki kun tuntui lounastavan tasan kello yhdeltä eikä illallisesta kannattanut haaveilla ennen kahdeksaa. Ja kun vielä lisätään yhtälöön reissun ainoa ukkoskuuro, päädyimme testaamaan hotellimme huonepalvelun välipalalistaa. Listalta löytyi muun muassa buffalomozzarellasalaattia ja pizzaa.

Mmm...

Salaatti oli yksinkertaisen hyvää ja pizzakin parempaa kuin Suomessa keskimäärin, vaikka tulinkin havainneeksi, etten sittenkään niin perusta anjoviksesta...

Kyllä, hotellin ravintolan nimikkopizzassa oli porkkanaa...

Sateen tauottua suuntasimme hämärtyvään iltaan ihmettelemään kaupungin nähtävyyksiä. Hotellimme sijaitsi Corso Sempionen varrella useamman kilometrin päässä Duomosta ja muista kaupungin päänähtävyyksistä. Matka keskustaan taittui kuitenkin isommitta tuskitta vanhalla, sympaattisesti putputtavalla ratikalla reilussa vartissa.

Ensimmäisen illan ravintolaksi valikoitui Lonely Planetin Italia -oppaan perusteella mielenkiintoiselta vaikuttava La Latteria (Via San Marco 24), joka tottavie osoittautuikin mieleenpainuvaksi kokemukseksi. Piskuinen ravintolasali oli saapuessamme hyväenteisen täynnä paikallista väkeä ja pöytämme ansaitsimme vajaan kymmenen minuutin odottelulla.

Luonnollisestikin italiankielisen ruokalistan suomentamiseen olisi tuhraantunut tovi aikaa ja tarjoilijamamman tullessa turhankin nopsaan tivaamaan tilauksiamme, turvauduin listalta ensimmäiseksi silmiin pistäneeseen pääruoka-annokseen. "No tuo on ainkain jotain vasikkaa voin ja salvian kera. Ei voi mennä pieleen..." Epäluulojeni olisi kai pitänyt herätä, kun viereisen pöydän italiatar jäi jo hyvä tovi sitten aterian lopetettuaan seurailemaan touhujamme ivallinen hymynkare huulillaan. Olipa tuo penteleen hyväkäs vielä auttanut minua kangertelevien italiankielisten sanojeni ääntämisessä aiemmin ruokaa tilatessani. Tyhjien pastalautasten kadottua takaisin keittiöön mamma kantoikin pöytään annoksen, jonka konsistenssi ja pinnanmuodot kertoivat sen olevan jotain aivan muuta kuin vasikanleikettä, jota oletin tilanneeni...

iPhonella ikuistettua elämysmatkailua

Ihan vain tiedoksi muillekin innokkaille italianmatkailijoille, että cervello di vitello tarkoittaa sitten vasikan aivoja, niin kuin ehkä fiksumpi lääketiedettäkin lukenut olisi voinut näppärästi hoksata jo ruokalistaa tavatessaan. Vaan enpäs hoksannut. Ja maussahan ei varsinaisesti ollut mitään vikaa. Mikä nyt ei maistuisi hyvältä voin ja salvian kera? Mutta aivojen täydellisen suussasulavan pehmeä koostumus ja aivan yksinkertaisesti tieto siitä, mitä palaa eläimestä lautaselta löytyi, saivat aikaan sen, että tiukkaa teki saada annoksesta puoletkaan syötyä. Että kyllä kannatti opiskella italiaa! ;)


-

Kaupunkilomanne toinen aamupäivä kului Leonardo da Vincin mestarillista Viimeistä ehtoollista ihastellessa ja kivutessamme Duomon kauniille katolle.

 

Lounastunnin koittaessa tuli kiire löytää ravintola, jottemme jälleen jäisi ilman. Rohkeasti konsultoimme jälleen yksinäistä planeettaa ja bongasimme Duomon kulmilta oivan kombon ravintolaa ja leipomoa nimeltä Princi (Via speronari 6). Paikka oli lounasaikaan aivan täynnä ja istumapaikoista sai pitää kynsin hampain kiinni tulisten italialaismummojen tehdessä yllätyshyökkäyksiään.

Voi sitä valinnanvaikeutta...

Ruokaa ja leipomuksia sai ostaa myös mukaan.

Illan tullen piipahdimme takaisin hotellille lepäämään ja yllätyimme iloisesti hotellimme kerran viikossa vierailleen tarjoamista ilmaisista drinkeistä ja aperitiiveistä. Milanossa kun baareilla näytti olevan tapana tarjota alkuillasta juoman ostajalle valikoima pikkupurtavaa kaupanpäällisiksi. Hotellin tarjonta oli kuitenkin yli kaikkien odotusten. Paikalla oli useampi kokki grillaamassa avotulella jos jonkin sortin lihaa ja makkaraa, leikkelemestari vuolemassa tuoretta prociuttoa patongin päälle ja useamman pöydän verran pieniä salaatteja, cocktailpaloja ja muuta pientä naposteltavaa mahan täydeltä. Ainut ongelma oli, että illan suunnitelmiin oli kuulunut myös kävely ja illallinen Milanon kauniilla kanaalialueella nimeltään I Navigli, mutta kävihän se jälkiruuastakin. :)

-

Viimeisenä päivänämme Milanossa poikkesimme ostoskierroksen päätteeksi ihastelemaan kuuluisan Peck (Via Spadari 9) herkkukaupan uskomatonta valikoimaa, joka on nähtävyys sinällään, vaikkei gastronomia kiinnostaisikaan. Herkkukaupan kulmilta löytyi myös ketjuun kuuluva ravintola, jonne poikkesimme maistelemaan paikan viini ja juustotarjontaa.

Viimeisenä iltana suuntasimme iPuhelimen ohjeistamana kaupungin liepeillä (lue: jo hiukan epäilyttävän teollisuusalueen kupeessa) sijaitsevaan ravintolaan nimeltä Ratana (Via de Castilla 28), jota voin kyllä suositella lämpimästi kaikille hyvän ruuan ystäville. Ikävä kyllä kuvamateriaali puuttu, sillä en pitkän päivän päätteeksi jaksanut enää raahata kameraa mukanani, eivätkä kamerakännykän kalvakat kuvat tee oikeutta paikan tunnelmalle ja herkullisille ruuille. Onneksi paikan nettisivuilta löytyy säädyllisempää kuvamateriaalia ruokalistan antimista. Parsarisotto ja tartarpihvi olivat ehdottomasti Milanon päiviemme herkullisinta antia.

Seikkailu Italissa jatkuu Piemonten maisemissa...