Viva México!

Brasilian aktiivilomailun jälkeen Meksikossa vietetyt viikot kuluivat pitkälti rannalla aurinkoa palvoen ja kirkkaan turkoosia merivettä ihaillen.

Jukatanin niemimaa lintuperspektiivistä.. tai vielä vähän korkeammalta.

Cancun spring beakin aikaan? Olen nähnyt idyllisempiäkin lomanviettopaikkoja kuin jenkkiteinejä kuhiseva zona hotellera, mutta kyllähän sielläkin nyt juuri rannalla lojui. Itse kaupungin keskusta oli yllätävänkin vaatimattoman ja arkisen oloinen, eikä siellä juuri turisteja näkynyt. Ilmasto? Täydellinen!

Hämmentävän turkoosia, eikö totta?

Cancunin muovista hotellialuetta pakenimme pienelle Isla Mujerekselle, naisten saarelle. Saarella vietetyt päivät asustimme rannalla sijaitsevassa hostellissa. Lomalla on yleensä kiva hemmotella itseään mukavalla hotellihuoneella, mutta missään ei uusiin ihmisiin tutustu yhtä helposti kuin hostellissa. Sitä paitsi pidemmällä reissulla joutaa jo hiukan miettiä budjettiakin. Lisäksi kyseinen hostelli oli ehdottomasti yksi parhaimpia, joissa olen yöpynyt.

Suoritin saarella sukelluksen open water certificaten, joten iso osa ajasta kului kurssikirjaa päntätessä, veneellä pahoinvoidessa ja uima-altaassa sukellustaitoja opetellessa, mutta pienen silmäyksen ehdin luoda myös turkoosien vetten alla elelevään satumaailmaan. Ikävä kyllä pokkarini ei kestä vettä. Siksipä minulla on hyvin vähän kuvia koko saarelta.

Alla karnevaalitunnelmaa Isla Mujereksen tyyliin. Saarella karnevaalirientoihin tuntuivat osallistuvan lähinnä paikalliset mummot ja pikkutytöt.. Harmi, että lähdimme Brasiliasta juuri ennen karnevaalikauden alkua.

Isla Mujereksen jälkeen matkamme vei Playa del Carmeniin, joka saaren seeteisyyden jälkeen tuntui tyrkkyine rihkamakauppiaineen ja turistihintoineen kovin epäaidolta. Matkan ensimmäiset suomalaisturistitkin bongattiin. Myös playa del carmenissa asuimme hostellissa. Hostellissa tapasimme kuitenkin italialaisen maalmanmatkaajan, jonka opastuksella löysimme parhaat (ja halvimmat) tacopaikat (jotka muuten eivät oikeasti ole sellaisia Suomessa myytäviä kovia känttyjä, joita on mahdotonta syödä sotkematta) ja kävimme parilla päiväretkellä lähikylissä.

Toinen päiväretkemme suuntautui Akumalin rannalle, jossa saattoi snorklailemalla bongata valtavia luonnonvaraisia, joskin suojeltuja merikilpikonnia luontaisessa ympäristössään. Allaolevat kuvat kyseisen italiaanon käsialaa.

Brasilian värejä

Matkamme vei meidät ensin Salvadorin miljoonakaupunkiin. Sitten Morro de Sao Paulon pikkiriikkiseen kylään Tinharén paratiisisaarelle. Brasilian seikkailumme huipentui lopulta kolmen päivän jokilaivaristeilyyn Amatson joella.

Salvador, miljoonakaupunki Bahian maakunnassa. Värejä, ääniä, tuoksuja ja makuja. Eläessäni en ole nähnyt moista määrää pilvenpiirtäjiä samassa kaupungissa. Alla vanhaa kaupunkia.

Morro de Sao Paulon kylä Tinharén saarella oli myös paikallisten lomailijoiden suosiossa, eikä syyttä. Sanalla sanoen paratiisi. Auringonpalvojain laumoja ja suosituimmilla rannoilla kuhisevia äänekkäitä Acai -kaupppiaita saattoi halutessaan paeta hiljaiselle palmurannalle, hiekan peittämää rantaviivaa kyllä riitti. Iltaisin saaren väki kokoontui juhlimaan, milloin rannalle, milloin vanhaan teatteriin. Alla saaren maisemia.

Rannan asukkaita.

Rannalla pyöri jos jonkinmoista kauppamiestä. Kaupan oli grillattuja juustovartaita, jäätelöä aina veteen asti kiikutettuna, koruja, riippumattoja ja muuta rihkamaa... Mitä loistavinta rantavälipalaa kauppasivat raivostuttavan äänekkäät acai -kauppiaat. Acai -marjoja ja ilmeisesti myös guaranaa sisältävän raikkaan sorbetin päälle oli kasattu keko tuoreita hedelmiä ja granolaa. Nam!

Maistuisiko grillattu juustovarras?

Jokilaivaristely Rio Negrolla oli reissun ehdottomia kohokohtia. Laivalla vietetyt yöt nukuimme yläkannelle ripustettuihin riippumattoihin kääriytyneinä vieri vieressä. Päivisin seikkailimme viidakossa, kalastimme piraijoja ja vierailimme intiaanikylässä. Iltaisin pyydystimme kaimaaneja ja ihailimme Amatsonin suunnatonta tähtitaivasta.

Kaimaani on pieni, mutta suuria ovat lumpeetkin

Matkan varrelta

Palasin Suomeen pian kolme viikkoa sitten. Sitä ennen ja vielä sen jälkeenkin on tapahtunut niin paljon, etten tahdo itsekään pysyä perässä.

Viimeiset tentit on nyt läpäisty ja hartaudella valmistellut kurssimme valmistujaisjuhlat juhlittu, vaikka yhden sitkeän opintosuorituksen puuttuessa en teknisesti ihan valmis vielä olekaan.

Seitsemän viikon Amerikan matkakin on jo matkattu. Kotiin en ole päässyt vieläkään. Kämpässäni kun tehdään edelleeeeen pian toista kuukautta jatkuvaa kylpyhuoneremonttia.

Uudessa työpaikassani aloitin viime maanantaina ja oppimista riittää valtavasti. Peruskoulutus on kai parhaimmillaankin vain tosielämään valmisteleva, valmiiksi tullaan tuskin koskaan. Tästä on hyvä lähteä.

Uutta kotiakin etsiskelen, aikeissa ensiasunnon osto. Turhauttavaa touhua, sanon minä. Olen alkanut uskoa kohtaloon. "Niin ei ollut tarkoitettu" uskottelen itselleni. Mutta pettymyksien jälkeen uskoisin olevan entistäkin tyytyväisempi, kunhan "se oikea" viimein löytyy...

Ja kaiken tämän uuden ja ihmeellisen tiimellyksessä, täytti blogini kaikessa hiljaisuudessa vuosia. Tarkemmin sanottuna vaatimattomasti yhden. Juhlistanen sitä jahka ehdin ja saan aikaiseksi. :)

Mutta nyt, pitkällisen blogihiljaisuuden jälkeen ajattelin tunnelmoida ameriikan ihmeillä. Alkuun kuvia, myöhemmin myös tekstiä. Brasilian ja Meksikon osalta luvassa on yleisiä lomatunnelmia. Kalifornia -osiosta löytynee sitten hieman ruokafiilistelyäkin...

Terveisiä Helsinki-Vantaalta

Valmistujaisjuhlat on nyt juhlittu ja kauan odotettu kurssiexcursio on nyt alkanut. Terveisiä siis hyvinvalvotun bussimatkan jälkeen Helsinki-Vantaan lentokentältä. Kaukomaat kutsuvat kokonaisen seitsemän viikon ajan, joten blogissani saattaa olla hetken tavallista hiljaisempaa. Ensin on suuntana Brasilia, sitten Meksiko ja viimeiseksi Kalifornia. Jos ehdin, kirjoittelen reissutunnelmia jo tien päältä, jos en, kuulemme sitten ajassa post festum. Mukavaa kevättä kaikille, toivotaan että pakkaset pikkuhiljaa hellittävät koto-Suomessakin! ;)

Isä Farellan Focaccia

Ranskan vaihtokevään aikana ehdin piipahtaa italialaisen ystäväni kotona Etelä-Italiassa, Barin lähellä sijaitsevassa pikkukaupungissa. Tuon reilun viikon ajan perhe Farella piti minusta hyvää huolta ja tyyräsi minua ympäri kaunista Apulian maakuntaa luonnonnähtävyyksiä ja pittoreskejä pikkukaupunkeja ihastelemassa. Maakunnan parasta pizzaa ja jäätelöäkin pääsin maistamaan. Mmm...

Italialainen keittiö on ollut yksi suosikeistani jo pidempään, ja olin innoissani päästessäni tutustumaan ihan tavallisen perheen ruokakulttuuriin. Minusta oli mukavaa seurata perheen isän ja äidin keittiötouhuja. Perhe kokoontui päivittän saman pöydän ääreen lounastamaan ja usein mukana saattoi olla muitakin sukulaisia, tätejä, setiä, serkkuja... Suomalaiseen hypermarkettikulttuurrin tottuneena seurasin hiukan kateellisena mukana, kun tuoreet ruokatarpeet hankitiin päivittäin pikku vihannes- tai hedelmäkojusta, liha- tai kalakauppiaalta. Ruoka oli konstailematonta, mutta juuri kaikessa yksinkertaisuudessaan maukasta. Mausteita, yrttejäkin, käytettiin kaiken kaikkiaan kovin vähän. Kalaa ja mereneläviä syötiin usein. Minun täytyy tunnustaa, että ennen tuota matkaa en isommin voinut sanoa perustaneeni merenelävistä. Ennakkoluulostahan siinä toki osittain oli kyse, mutta puolustuksekseni vedottakoon kuitenkin, että ennen tuota matkaa en tainnut olla maistanut oikeasti tuoreita mereneläviä. Tuoreet mereneläväet eivät haisseetkaan tunkkaisilta vaan tuoksuivat mereltä ja suolalta - raikkaasta mausta puhumattakaan.

Merenelävien, pizzan ja jäätelön lisäksi jäi matkalta mieleeni pari muutakin rakasta ruokamuistoa, molemmat niistä isä Farellan käsialaa. Toinen niistä on munakoisovuoka melazane alla parmigiana, toinen kotitekoinen peltileipä, focaccia. Focaccian ohjeesta sain vihdoin edellisellä kerralla leipoessani jonkinlaisen version kirjattua muistiin, kun ei ollut oppi-isälläkään antaa tarkkoja ohjeita ainemääristä.

Focaccia
n. 250g jauhoista perunaa ketettynä ja soseutettuna
3 dl kädenlämpöistä vettä
1/2 (n. 25 g) palaa hiivaa
2 tl suolaa
1 rkl sokeria
n. 7 dl (n. 450 g) vehnäjauhoja (käytin Lidlin luomuvehnäjauhoja, tipo 0)
1/2 - 1 dl hyvää oliiviöljyä
sormisuolaa

Päälle esim.
rosmariinia & oliiveja tai sipulia
kirsikkatomaatteja & basilikaa

Liota veteen hiiva, suola ja sokeri ja lisää perunasose. Tee jauhoista keko levintasolle ja keon keskelle kuoppa. Kaada neste kuoppaan. Vaivaa taikinaksi pikkuhiljaa jahoja nesteen sekaan lisäten. Voit valmistaa taikinan myös yleiskoneessa jolloin nesteeseen kannattaa lisätä jauhoja desi kerrallaan. Mitä pidempään taikinaa jaksaa vaivata, sitä parempi sitko taikinaan muodostuu. Lisää vaivaamisen lopulla ruokalusikallinen oliiviöljyä taikinaan ja vaivaa tasaiseksi. Jätä kohoamaan liinalla peitettynä vedottomaan paikkaan puolesta tunnista tuntiin.

Laita uuni lämpenemään 250 C asteeseen. Kaada uunipellille reilu loraus oliiviöljyä ja painele taikina tasaisesti pellille ja jätä kohoamaan hetkeksi. Painele sormella leivän pintaan pieniä kolosia sekä haluamasi päälliset. Loraita vielä pinnalle oliiviöljyä ja ripottele makusi mukaan sormisuolaa. Paista 250 -asteisen uunin keskitasolla n. 5 minuuttia, alennä lämpö 225 -asteeseen ja jatka paistamista vielä n. 10 minuuttia tai kunnes leipä saa kauniin kullankeltaisen värin. Nauti tuoreena ja lämpöisenä esimerkiksi salaatin kera.

Viikonloppu kera ystäväin - Kampasimpukoita ja sahramirisottoa sekä uunijäätelöä

Jokunen viikko takaperin vietimme lukioystävieni kanssa mukavan viikolopun Helsingissä. Harvinaisia, mutta sitäkin kalliimpia hetkiä ovat ne, kun koko tyttönelikko saadaan kerrankin kokoon. Tällä kertaa muutamalla puolisolla vahvistettuna. Elokuussa juhlitaan K:n ja J:n häitä, ja minä, M ja L olemme saaneet kunnian toimia kaasoina. Tulevia häitä silmällä pitäen piipahdimme muun muassa häämessuilla vähän haistelemassa tunnelmia, vaikka järjestelmällisenä tyttönä K:lla olikin jo valmiiksi langat hyvin käsissään.

Mukavasta häähumusta huolimatta viikonlopun kohokohta oli kuitenkin saada viettää aikaa vanhojen ystävien kera, ajoittain hyvästä ruoasta ja juomastakin nauttien. L:n toivomuksesta varasimme lauantai-illaksi pöydän Helsingin Sanomien ruokaliitteen sarjakuvasta alkunsa saaneesta ravintola La Tablesta. Ruoka oli maukasta ja mielestäni hinta-laatusuhde ihan mukavasti kohdillaan. Perjantaina taas linnoittaudumme K:n ja J:n kompaktiin yksiöön ruokaa laittamaan ja iltaa istumaan. Pääruuaksi päätimme valmistaa kampasimpukoita, jotka tällä kertaa uiskentelivat pannulle Herkun pakastealtaasta, ja simpukoiden seuraksi sahramirisottoa. Jälkiruuaksi tarjoiltiin yleisön pyynnöstä lukioaikaista lempijälkiruokaani uunijäätelöä.

Minun ainainen ongelmani tämän blogin pitämisen kannalta - enkä usko sen olevan kovinkaan tavatonta - on se, että noudatan harvoin ruokaa laittaessani reseptiä. Minulla ei myöskään ole aina tapana mittailla ainemääriä kovin tarkkaan. Leivonta on toki usein eri juttu ja reseptien joskus pikkutarkkakin noudattaminen onnistuneen lopputuloksen kannalta välttämätöntä. Usein mennään siis fiilispohjalta, varsinkin kun olen toisinaan laiska käymään kaupassa ja on pärjättävä sillä, mitä ruokakomerosta kulloinkin sattuu löytymään. Tällöin resepti toimii enemmänkin inspiraationa kuin ohjenuorana. Siksipä arkiset keitokseni jäävät usein dokumentoimatta, kun taas leivonnaisreseptit tulee usein raportoitua tänne, kun ne jo muutenkin löytyvät kirjattuna jostain.

Sahramirisotto valmitui siis tavalliseen tapaan melko lailla hatusta, joten tarkkaa resptiä ei nyt ole tarjolla. Aika lailla risoton perusohjeella kuitenkin pärjää. Itse kähvelsin aikoinani risoton perusohjeen jostain Jamie Oliverin keittokirjasta, ja sitä olen yleensä soveltanut ihan onnistuneesti risottoon kuin risottoon. Esimerkkinä vaikkapa risotto punajuuresta tai kiipeilyreissulla valmistunut sienirisotto. Ihan kelpo sahramirsottoa siitä näinkin tuli. :)

Risottopohjaan sipulin ja valkosipulin seuraksi sopisi hienonnettu varsiselleri. Sahrami lisätään risottoon keittelyn loppupuolella. Risoton ollessa miltei valmista, käräytä suolalla ja pippurilla maustetut simpukat kuumalla, kevyesti öljytyllä pannulla minuutti per puoli. Simpukoiden pinnalle voi vielä puristaa tilkkasen sitruunan mehua. Sitruunan mehu ja raastettu kuori voisivat sopia myös risoton sekaan. Myös paahdetut pinjansiemenet sopisivat varmaan mukavasti risoton pinnalle rakennetta antamaan... Päätä sinä! :)

Kuvassa vääräoppisesti salaattia samalla lautasella...

Uunijäätelön marenkikuoren alta löytyi tällä kertaa vaniljajäätelöä ja lemon curdia. Noin kuuden hengen annosta varten valmistin kahden munan sokerikakkupohjan. (Saman tilavuuden verran munia, sokeria ja vehnäjauhojen ja maissitärkkelyksen seosta sekä n. 1/4 tl leivinjauhetta per muna. Munat ja sokeri vaahdoksi, jauhot ja leivinjauhe sekaan, sitten uuniin 170C, kunnes hammastikulla testaten kakku on kypsä) Pinnalle valmistin kahden valkuaisen marengin (n. 0,5 dl sokeria per valkuainen).

Jälkiruoan voi koota joko annosvuokiin tai yhteen suurempaan uuninkestävään vuokaan. Pohjalle ja vuoan reunoille siis viipale sokerikakkua, jonka voi kevyesti kostuttaa esim. sitruunamehulla, täytteeksi kerroksittain hiukan pehmoista jäätelöä ja haluamaasi täytettä ja lopuksi kerros marenkia pinnalle. Uunijäätelön hyvä puoli on täytevaihtoehtojen lähes loputtoman muunneltavuuden lisäksi se, että sen voi valmistaa pakkaseen valmiiksi vaikka jo edellisenä päivänä. Ennen tarjoilua riittää, kun herkun käyttää kuumahkon uunin grillivastusten alla juuri sen verran, että marenki saa kauniin värin.

Uudenvuodenlupauksia ja Supernatural Brownies

Hyvää uutta vuotta kaikille minunkin puolestani, vaikka tavoilleni uskollisena hitusen myöhään liikenteessä olenkin. Vuoden vaihdetta toki juhlistettiin ihan oikea-aikaisesti, mutta blogiini ei vielä tälle vuodelle ole merkintöjä ehtinyt kertyä. Uuden vuoden vastaanotimme kurssikavereiden kera Levillä. Pitkä viikonloppu kului lasketellen ja hyvästä seurasta, ruuasta ja juomasta nauttien. Pieni lomakin taisi tehdä kaikille joululomatyöläisille hyvää. Tinojakin valettiin ja tulkittiin, mutta uudenvuodenlupauksia en tainnut kuulla kenenkään tehneen. Taisivat pitää ne omana tietonaan. ;)

Uusi vuosi ja uudet kujeet. Ilman uudenvuodenlupauksiakin alkanut vuosi pitänee sisällään riittävästi uutta ja ihmeellistä. Esimerkkinä mainittakoon uhkaava valmistuminen ja sen kunniaksi kuuden viikon Amerikan matka. Ensimmäisessä ihkaoikeassa työpaikassani aloittelen huhtikuun puolessa välissä. Erikoistumisalasta ja -paikkakunnastakin pitäisi jossain vaiheessa osata päättää. Samoin, ostaako asunto, ja jos niin mistä.   Uudenvuodenlupauksille taitaa lisäksi olla tyypillistä se, että ne harvoin pitävät. Siksi en ajatellutkaan luvata uuden, paremman elämän aloittamista enkä aikonut ryhtyä himourheilijaksi tai tehdä kokonaisvaltaista ruokaremonttia. (Ne lupaukset on kaikki jo useampaan kertaan luvattu ja rikottu.) Ajattelin luvata itselleni jotain mukavaa. Tehdä lupauksen, jonka voin myös pitää.

Mielessäni on jo pidempään pyörinyt ajatus lähteä kehittelemään ruokaharrastustani jotenkin hiukan määrätietoisemmin. Katsellessani viime viikolla startanneen Suomen Master Chef -kokkikilpailun kilpailijoiden kyynelehtimistä sipulinpilkontatehtävän parissa, sai uudenvuodenlupaukseni vihdoin siivet allensa. Ei, en ajatellut lähteä kisaamaan mestarikokin tittelistä, vaan päätin, että on aika palata keittotaidon perusteisiin. Opetella oikeat työskentelytavat ja muutamia klassikkoruokalajeja, joista on sitten hyvä lähteä soveltamaan monimutkaisempaa. Veitsenkäyttöni ei ole koskaan ollut mestarillista, joten siinä lienee hyvä paikka aloittaa... Saas nähdä mitä tästä tulee! :) Liian vakavasti en kuitenkaan lupaustani aio ottaa, kivaahan tämän piti olla!

Alla uudenuutukaisen vuoden kunniaksi aattoiltana maistelemamme, jenkkiblogeissa suitsutettu, ylimaallinen Brownies -ohje. Vaikkei se taida varsinaiseti mikään klassikko ollakaan, suklaanhimo sillä ainakin talttuu! Kuolemaksenikaan en nyt muista mistä blogista sen aikanaan reseptikirjaani nappasin.

Pahoittelut ankeista kuvista

Supernatural Brownies
225 g voita
225 g tummaa suklaata
4 kananmunaa
1/2 tl suolaa
2,4 dl ruskeaa sokeria (fariini käy)
2,4 dl hienoasokeria
1 rkl vaniljasokeria
2,4 dl vehnäjauhoja
(1,2 dl ruohittuja pähkinöitä)

Ohjeesta valmistuu n. puolikas uunipellillinen sillkkaa hyvyyttä.

Sulata voi ja rouhittu suklaa, anna jäähtyä hiukan. Vaahdota kananmunat, suola ja sokerit. Lisää kanamunavaahtoon voi-suklaaseos, jauhot ja halutessasi pähkinät. Sekoita taikina nopeasti tasaiseksi. Paista 175 C -asteisessa uunissa 35-45 minuuttia. Anna jäähtyä. Nauti vaikkapa vaniljajäätelön kera tai sellaisenaan.