Talo Italiassa Parte 2 - Karhunpesä

Talo nimeltä Villa dell'Orso sijaitsi keskellä kauneinta Piemonten maaseutua pienen Roccaveranon kylän kupeessa. Katuosoitetta ei ollut, mutta navigaattorin koordinaatit löysivät perille, ainakin melkein. Muutaman u-käännöksen jälkeen oikea piskuinen soratie löytyi, joskin usko - samoin kuin uskollisen Meganemme maavarakin - meinasi loppua muutaman kilometrin huonokuntoisella tienpätkällä usempaan otteeseen.

Viimeiseen mutkaan asti vatsanpohjassa kihelmöi jännitys. Entä jos kotisivujen perusteella miltei hiukan liian täydelliseltä vaikuttava lomahuvila olisikin vain suurta huijausta, raunioitunut kasa kiviä tai lahonnut röttelö? Talo kun ei näkynyt tielle.

Ensivaikutelmia...

Jännitys vaihtui pian riemunkiljahduksiksi unelmien lomalinnamme osoittautuessa ehkä vielä taruakin ihmeellisemmäksi.

Benvenuti a casa!

Tärkein piti tietysti tsekata ensin...

Approved!

Ja kun köökki oli tarkastetu ja hyväksytty, oli aika jatkaa tupatarkastusta...

I'm loving it!

Villa dell'Orso oli tanskalaisen valokuvaajan perheineen itselleen kunnostama talo, vai pitäisikö sanoa pieni linna. Talon kotisivuilta löytyy huikeaa kuvamateriaalia muunmuassa talon kunnostusprojektin varrelta ja olipa herra Karhu kirjoittanut operaatiosta kirjankin, joita olisi voinut talolta halutessaan ostaa mukaansa. Talo oli sisustettu skandinaaviseen makuun eleettömän kauniisti ja yksinkertasesti, mutta varusteluatasossa ei ollut tingitty. Huomasi kyllä, että perhe oli suunnitellut talon myös omaan käyttöönsä. Esimerkiksi keittiöstä näki, että ruokaa laitettiin itse - rakkaudella ja intohimolla.

Jos vaikka Piemonten ruoka olisikin ollut ällöttävää, viini kuraa ja matkaseura riitaisaa, puitteissa ei ainakaan ollut valittamista. Parasta jumalaisen kauniissa talossa oli, ettei tarvinnut väen vängällä yrittää keksiä aktiviteetteja viikon varrelle, kun talolta ei juuri tehnyt mieli poistuakaan. Tokihan ruokakaupassa oli käytävä ja loman kuluessa tuli piipahdettua myös parissa lähikaupungissa haistelemassa tunnelmia, muutamalla viinitilalla kurlaamassa ja parissa lähialueen kuppilassa syömässä, mutta päivä oli yhtälailla onnistunut, jos sen päätyi viettämään altaalla spritseriä siemaillen ja kotona kokkaillen.

Kaiken kaikkiaan en muista, koska olisin lomalta palattuani ollut yhtä rentoutunut. Maaseudun ja pikkukaupunkien unelias elo oli omiaan tuudittamaan paatuneimmankin työnarkomaanin lomatunnelmiin.

Ensimmäisen illan saapuessa Piemonteen ja Villa dell'Orsoon, jännitysmomenttia lisäsi yökyöpeleiden odottelu saapuviksi. Osa matkaseurueestamme näet saapui Milanoon vasta iltapäivästä, ja matkalle ehtiessään oli pimeäkin jo ehtinyt yllättää retkueen. Jos päiväsaikaakin olimme ajaneet kotitiemme risteyksen ohi pariin otteeseen, tehtävä oli tuskin pimeässä ainakaan helpompi, ja kun vuokra-Fordin kytkin sanoi lopulta Piemonten kukkuloiden serpentiiniteillä sopimuksensa irti, saimme vain kiittää onneamme, ettei ystäväistemme auto jättänyt viimeistä soratietä kauemmaksi määränpäätä.

Urheat miehemme suunnistivat taskulampun kera yönselkään ja auttoivat väsyneet matkalaisemme lopulta turvallisesti kotiin ja hellalla höyryäväin pastakattilain äärelle. Tutto bene! Kokemuksemme perusteella suosittelisin kuitenkin muita vastaavankaltaista reissua suunnittelevia välttämään yöllistä vuokra-autoilua vieraalla maalla, ennestään tuntemattomalla seudulla tai ainakin ilman navigaattoria. ;)

Vieraita odotellessa...

Iltapuvussa

Näihin kuviin ja tunnelmiin tällä kertaa. Seuraavassa ja toistaiseksi viimeisessä Italian postauksessani ajattelin vihdoin päästä itse asiaan, eli Piemonten ruokaan ja viiniin...

Talo Italiassa Parte 1 - Prologi Milanossa

Vuosi sitten syksyllä minä ja ystäväni A-L aloitimme italian alkeiden opiskelun haaveenamme matka Italian kesään. Pitkän kylmän talven tullen mobilisoimme opiskelukavareistamme matkaseuraa. Keväällä löytyi internetin ihmemaasta unelmien loma-asunto ja vihdoin, ah vihdoin, sateisen kesän tultua ja mentyä, sinivalkoiset siivet kiidättivät meidät syyskuiseksi viikoksi Piemonten sydänmaille. Unelmasta tuli totta!

Kuten kai vastavalmistuneilla tavallisestikin, kesä vierähti pääosin työkiireiden parissa. Ja kun keleissäkään ei ollut hurraamista, tuntui ensimmäisten syksynkoleiden ilmojen pyyhkäistessä kaupunkiin kuin koko kesää ei olisi koskaan ollutkaan. Reilu viikko Pohjois-Italian auringossa kuitenkin korjasi tämän epäkohdan sangen tehokkaasti ja tuli enemmän kuin tarpeeseen.

Luvassa eeppinen lomareportaasi - tunnelmia ja kuvia kera hyvän ruuan ja viinin. Ja koska en tunnetusti osaa harrastaa itsesensuuria, vuodatus venynee useamman postauksen mittaiseksi. Ensimmäisessä postauksessa siis tunnelmia Milanosta.

-

Minä ja K avasimme lomamme kolmen päivän varaslähdöllä Milanoon. Lomaseurueemme puolestaan saapui muutamaa päivää myöhemmin, joilloin meidän oli määrä autoilla yhdessä Milanosta Piemonteen. Olimme kumpainenkin kaupungissa ensimmäistä kertaa, joten erilaiset matka-oppaat tulivat tarpeseen. Minulla oli mukanani Lonely Planetin Italia -opus ja K:lla iPhonessaan muutama erilainen Milano -sovellus, joista muutama osoittautui kieltämättä reissun myötä aika näppäräksi.

Enterprisehotel Milano

Saavuimme Milanoon jo aamupäivällä. Hotellille päästyämme iltapäivä oli kuitenkin jo pitkällä ja lounasaika hyvinkin jo ohi. Koko kaupunki kun tuntui lounastavan tasan kello yhdeltä eikä illallisesta kannattanut haaveilla ennen kahdeksaa. Ja kun vielä lisätään yhtälöön reissun ainoa ukkoskuuro, päädyimme testaamaan hotellimme huonepalvelun välipalalistaa. Listalta löytyi muun muassa buffalomozzarellasalaattia ja pizzaa.

Mmm...

Salaatti oli yksinkertaisen hyvää ja pizzakin parempaa kuin Suomessa keskimäärin, vaikka tulinkin havainneeksi, etten sittenkään niin perusta anjoviksesta...

Kyllä, hotellin ravintolan nimikkopizzassa oli porkkanaa...

Sateen tauottua suuntasimme hämärtyvään iltaan ihmettelemään kaupungin nähtävyyksiä. Hotellimme sijaitsi Corso Sempionen varrella useamman kilometrin päässä Duomosta ja muista kaupungin päänähtävyyksistä. Matka keskustaan taittui kuitenkin isommitta tuskitta vanhalla, sympaattisesti putputtavalla ratikalla reilussa vartissa.

Ensimmäisen illan ravintolaksi valikoitui Lonely Planetin Italia -oppaan perusteella mielenkiintoiselta vaikuttava La Latteria (Via San Marco 24), joka tottavie osoittautuikin mieleenpainuvaksi kokemukseksi. Piskuinen ravintolasali oli saapuessamme hyväenteisen täynnä paikallista väkeä ja pöytämme ansaitsimme vajaan kymmenen minuutin odottelulla.

Luonnollisestikin italiankielisen ruokalistan suomentamiseen olisi tuhraantunut tovi aikaa ja tarjoilijamamman tullessa turhankin nopsaan tivaamaan tilauksiamme, turvauduin listalta ensimmäiseksi silmiin pistäneeseen pääruoka-annokseen. "No tuo on ainkain jotain vasikkaa voin ja salvian kera. Ei voi mennä pieleen..." Epäluulojeni olisi kai pitänyt herätä, kun viereisen pöydän italiatar jäi jo hyvä tovi sitten aterian lopetettuaan seurailemaan touhujamme ivallinen hymynkare huulillaan. Olipa tuo penteleen hyväkäs vielä auttanut minua kangertelevien italiankielisten sanojeni ääntämisessä aiemmin ruokaa tilatessani. Tyhjien pastalautasten kadottua takaisin keittiöön mamma kantoikin pöytään annoksen, jonka konsistenssi ja pinnanmuodot kertoivat sen olevan jotain aivan muuta kuin vasikanleikettä, jota oletin tilanneeni...

iPhonella ikuistettua elämysmatkailua

Ihan vain tiedoksi muillekin innokkaille italianmatkailijoille, että cervello di vitello tarkoittaa sitten vasikan aivoja, niin kuin ehkä fiksumpi lääketiedettäkin lukenut olisi voinut näppärästi hoksata jo ruokalistaa tavatessaan. Vaan enpäs hoksannut. Ja maussahan ei varsinaisesti ollut mitään vikaa. Mikä nyt ei maistuisi hyvältä voin ja salvian kera? Mutta aivojen täydellisen suussasulavan pehmeä koostumus ja aivan yksinkertaisesti tieto siitä, mitä palaa eläimestä lautaselta löytyi, saivat aikaan sen, että tiukkaa teki saada annoksesta puoletkaan syötyä. Että kyllä kannatti opiskella italiaa! ;)


-

Kaupunkilomanne toinen aamupäivä kului Leonardo da Vincin mestarillista Viimeistä ehtoollista ihastellessa ja kivutessamme Duomon kauniille katolle.

 

Lounastunnin koittaessa tuli kiire löytää ravintola, jottemme jälleen jäisi ilman. Rohkeasti konsultoimme jälleen yksinäistä planeettaa ja bongasimme Duomon kulmilta oivan kombon ravintolaa ja leipomoa nimeltä Princi (Via speronari 6). Paikka oli lounasaikaan aivan täynnä ja istumapaikoista sai pitää kynsin hampain kiinni tulisten italialaismummojen tehdessä yllätyshyökkäyksiään.

Voi sitä valinnanvaikeutta...

Ruokaa ja leipomuksia sai ostaa myös mukaan.

Illan tullen piipahdimme takaisin hotellille lepäämään ja yllätyimme iloisesti hotellimme kerran viikossa vierailleen tarjoamista ilmaisista drinkeistä ja aperitiiveistä. Milanossa kun baareilla näytti olevan tapana tarjota alkuillasta juoman ostajalle valikoima pikkupurtavaa kaupanpäällisiksi. Hotellin tarjonta oli kuitenkin yli kaikkien odotusten. Paikalla oli useampi kokki grillaamassa avotulella jos jonkin sortin lihaa ja makkaraa, leikkelemestari vuolemassa tuoretta prociuttoa patongin päälle ja useamman pöydän verran pieniä salaatteja, cocktailpaloja ja muuta pientä naposteltavaa mahan täydeltä. Ainut ongelma oli, että illan suunnitelmiin oli kuulunut myös kävely ja illallinen Milanon kauniilla kanaalialueella nimeltään I Navigli, mutta kävihän se jälkiruuastakin. :)

-

Viimeisenä päivänämme Milanossa poikkesimme ostoskierroksen päätteeksi ihastelemaan kuuluisan Peck (Via Spadari 9) herkkukaupan uskomatonta valikoimaa, joka on nähtävyys sinällään, vaikkei gastronomia kiinnostaisikaan. Herkkukaupan kulmilta löytyi myös ketjuun kuuluva ravintola, jonne poikkesimme maistelemaan paikan viini ja juustotarjontaa.

Viimeisenä iltana suuntasimme iPuhelimen ohjeistamana kaupungin liepeillä (lue: jo hiukan epäilyttävän teollisuusalueen kupeessa) sijaitsevaan ravintolaan nimeltä Ratana (Via de Castilla 28), jota voin kyllä suositella lämpimästi kaikille hyvän ruuan ystäville. Ikävä kyllä kuvamateriaali puuttu, sillä en pitkän päivän päätteeksi jaksanut enää raahata kameraa mukanani, eivätkä kamerakännykän kalvakat kuvat tee oikeutta paikan tunnelmalle ja herkullisille ruuille. Onneksi paikan nettisivuilta löytyy säädyllisempää kuvamateriaalia ruokalistan antimista. Parsarisotto ja tartarpihvi olivat ehdottomasti Milanon päiviemme herkullisinta antia.

Seikkailu Italissa jatkuu Piemonten maisemissa...

Renkaanvaihtoruokaa yksin tai kaksin

Jälleen kerran on se aika vuodesta kun yksinäisen naisen valtaa levottomuus... Kuka ihme ne p*run renkaat taas vaihtaa?! Ja jos edelliskeväänä onnistuikin lahjomaan yhden pahaa-aavistamattoman miesparan puolestaan renkaanvaihtopuuhin, niin eiköhän tuo hyväkäs älyä seuraavaksi syksyksi muuttaa toiselle puolelle Suomea. Ja rengasliikehän ei tietenkään ole vaihtoehto, kun kerta homman voi hyvin hoitaa itsekin..! Joo.

Mutta riippumatta vaihtaako renkaansa korkeimman omakätisesti itse vai alentuuko harjoittamaan lahjontaa, operaatio vaatii onnistuakseen hyvää ruokaa. Mikäpä muukaan olisi yhtä omiaan taltuttamaan orastavaa renkaanvaihtoketutusta? Ja tällä ovelalla johdannolla saanen ainakin semisäädyllisesti ängettyä viime keväänä julkaisematta jääneet lahjuskokkailut tämän syksyn renkaanvaihtoketutuskokkailuiden seuraksi samaan postaukseen. :)

Keväisen renkaanvaihtoedisodin päätteeksi nauttittiin bruschettaa sekä Hullujen päivien pakastealtaasta mukaan kipitellyttä kevätkananpoikaa. Syksyllä taas palkitsin itseni urakasta suoriuduttuani trendikkäästi avocadopastalla.


On taas kevät...

Tomaatti-mozzarellabruschetta
päivän vanhaa maalaisleipää tai patonkia siivuina
valkosipulinkynsi
oliiviöljyä
suolaa ja pippuria
kirsikkatomaatteja
tuoretta basilikaa
buffalomozzarellaa

Puolita kirsikkatomaatit ja laita ne pieneen kulhoon. Sillppua joukkoon muutama basilikanlehti ja rouhaise mausteeksi hiukan suolaa ja pippuria. Kaada perään reilu loraus oliiviöljyä ja anna marinoutua hetki. Paahda leivänpalat uunin grillivastuksen alla molemmin puolin kullanruskeiksi. Hiero paahdettujen leipien pintaan makua valkosipulin kynnestä, lusikoi päälle keko marinoituja tomaatteja ja riekale mozzarellaa. Koristele tuoreella basilikanlehdellä.

Keväiseksi alkupalaksi bruschettaa tomaatin ja buffalomozzarellan kera

Kevätkananapojan ohje on mukavan simppeli. Valmistusvaiheita tai raaka-aineita ei ole kovin monta, puhtaat maut puhukoot puolestaan.

Kevätkananpoikaa ja rosmariinisuolassa paahdettuja perunoita
Resepti kirjasta: Passioine - Marko Koskinen
ohje neljälle

4 kokonaista kevätkananpoikaa
1 sitruuna
4 tuoretta rosmariininoksaa
2 dl karkeaa merisuolaa
150 g pieniä varhaisperunoita

Mausta kanat sisäpuolelta suolalla ja pippurilla. työnnä niiden sisään sitruunalohkoja ja rosmariinia. Voit halutessasi sitoa linnut, jotta ne pysyvät paremmin kiinni kypsennettäessä. Ruskista kanat paistinpannulla kauttaaltaan ja kypsennä niitä 180-asteisessa uunissa noin 15-20 minuuttia.

Nypi merisuolan sekaan rosmariininlehtiä ja levitä suola uunipellille. Nosta perunat pellille ja siirrä ne 200-asteiseen uuniin paistumaan noin 15 minuutiksi tai kunnes ne ovat kypsiä. Tarjoa lisäksi tomaattiaïolia.

Viinisuositus: D'istinto Primitivo


Tomaattiaïoli
Resepti kirjasta: Passione - Marko Koskinen

3 munankeltuaista
5 dl öljyä (rypsi tai muuta miedonmakuista öljyä)
1-2 rkl tomaattipyreetä
2 valkosipulinkynttä raastettuna
2 tl sinappia
2 tl suolaa
1 tl sokeria

Mittaa öljyä lukuunottamatta kaikki ainekset tehosekoittimeen. Vatkaa ja kaada samalla öljyä pikkuhiljaa sekaan. Aïoli säilyy jääkaapissa hyvin 1-2 viikkoa.

Pääruuaksi kevätkananpoikaa tomaattiaiolilla ja rosmariiniperunoilla.

Syksyn tullen...

Rakastan pastakastikkeita, jotka voi pastan kiehuessa koota lautaselle odottamaan pastan kypsymistä. Parhaassa tapauksessa prosessissa ei likaannu kuin leikkulauta ja veitsi, huonoimmassakin skenaariossa edellisten lisäksi korkeintaan pieni paistinpannu. Tarpeetonta kai sanoa, ettei yhdenhengentalouden arkikokkaus aina herätä minussa hirmuisia intohimoja. Viimeaikoina kuuluisaakin kuuluisammasta avocadopastasta voisi hyvinkin tulla vakiovieras laiskan naisen arkipastarepertuaariin. Aikaisemmin avocadopastaa on ehditty testailla muun muassa Pastanjauhajien kettiössä sekä Kokit ja potit -blogissa ja hyvin on näyttänyt maistuvan. Itse bongasin reseptin Hesarin ruokasivuilta. Koska puolikasta avocadoa ei ole mitään järkeä lähteä säilömään, yhden naisen annokseeni kului siekeilematta kokonainen.
  

Se kuuluisa avocadopasta

Avocadopasta
Yhden naisen versio

80-100 g spagettia
1 kypsä pieni avocado
½ pieni kynsi valkosipulia
2 cm:n pätkä chiliä
2 rkl silputtua basilikaa
2 rkl silputtua lehtipersiljaa
2 rkl limetin mehua
2 rkl oliiviöljyä
2-3 rkl raastettua pecorinoa
2-3 rkl raastettua parmesaania
suolaa
mustapippuria

Laita pastavesi kiehumaan, veden kiehuessa mausta reilulla suolalla ja laita pasta kypsymään. Puolita sillä välin avocado, poista kivi, vetele veitsellä avocado kuutioiksi kuoressaan ja kaiverra kuutiot pastalautaselle isolla lusikalla. Hienonna avocadon seuraksi valkosipuli, chili ja yrtit. Lisää limetin mehu ja öljy ja raasta sekaan juustot. Mausta suolalla ja pippurilla ja pyöräytä kastike lusikalla sekaisin. Pastan kypsyttyä valuta se liki kuivaksi, kippaa kuuma pasta kastikeainesten joukkoon ja sekoita nopeasti. Tarkista maku, lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria. Raasta pinnalle halutessasi ripsaus parmesaania.

Yksinkertaista mutta hyvää!

Kesää odotellessa - Blogipiknikillä

Tämän kesän kelejä lienee turha enempää kommentoida, otsikko puhukoon puolestaan. Koska en voi vedota liian aurinkoisiin säihin tekosyynä jälleen useamman kuun mittaiseksi venyneeseen vaitiolooni, päädyn vain toteamaan, onpa mukava olla jälleen näppäimistön ääressä! Johan tässä niin sanotun kesän aikana onkin tullut katsottua pian viidettä tuotantokautta Gilmoren tyttöjä dvd:ltä - joskaan nuo ihanaiset neitoset eivät liene aivan ainoa syy radiohiljaisuuteeni...

Päätin aloittaa rästipostausteni rustaamisen parin viikon takaisesta Oulun blogipiknikistä, joka, kuten varmasti olettekin jo lukeneet muiden paikallaolleiden bloggaajien raporteista, jouduttiin sateisen sään vuoksi siirtämään sisätiloihin... Ylläri! Onneksi kesäisiä herkkuja notkuva piknikpöytä ei kuitenkaan jättänyt toivomisen varaa!

Kesä!

Paikalla olivat Pastanjauhantaa Rosmariini, Peruspöperöä -blogin Virpi, Ghetto Gourmet -blogin pariskunta, Kotiharmi Kokkeillaan -blogista, Heidi Makuja kotoa -blogista, Insinöörikeittiön Pekka, Hanne Kokit ja potit -blogista sekä uutena kasvona  Aina nälkä -blogin Milla.

Sattumalta tarjolle ilmaantui jopa neljän sortin leipäsiä, vaikkei piknikille ollutkaan sovittu minkäänlaista teemaa. Ghetto Gourmet'n väki kantoi pöytään pikkelöityjä kasviksia ja kanaa sisältävää patonkia. Kotiharmi oli täyttänyt kolmioleipänsä hernepestolla ja Heidi muun muassa mozzarellajuustolla, aiolilla ja chorizolla. Pekka taas oli haudutellut jyväpatongin väliin naudan poskea. Taivaallista! Harmi vain, että suoraan töistä piknikille kurvanneena vatsani kurni pöytään päästyäni sen verran pahasti että osa herkuista jäi tyystin dokumentoimatta...

Hernepestoa ja prosciuttoa Kotiharmin tapaan

  

Heidin kolmioleipäsiä ja Pekan naudan poskella täytettyä patonkia

Suolaisia herkkuja toivat tarjolle myös Hannele rapu-smetanatäytteisine kurkkukuppeineen, Virpi kanttarelli-pekonipiiraineen ja Rosmariini parsakaali-pekonisalaatteineen. Gheton väki oli ehtinyt leipien lisäksi loihtia pöytään myös lihapullia retiisitsatsikilla.

Hannelen rapukupposet

Iltapäivän makeaa puolta edustivat oman juustokakkuni lisäksi Millan ihanainen tiramisu, Pekan taivaallinen mansikkapiiras ja Virpin suloiset mansikkapalloset.

Tiramisu Millan tapaan

En ollut aikaisemmin leiponut uunissa hyydytettävää juustokakkua, mutta kun jostain syystä minun alkoi kovasti tehdä kyseistä herkkua mieli, päätin pelata varman päälle ja valitsin testattavaksi suhteellisen tuhdin kuuloisen jenkkiohjeen. Koska ryhdyin leipomispuuhiin vasta iltasella, päätin oikaista pohjassa sen verran että alkuperäisen ohjeen pohjataikinan sijaan juustotöyte sai seurakseen tutun Digestive -murupohjan. Kakun seurana tarjosin basilikalla ja tilkkasella Cointreau -likööriä maustettuja mansikoita. Hyvää tuli! :)

New York Style Cheesecake
Resepti mukaeltu: Täältä

Pohja
300 g Digestive -keksejä
150 g voita sulatettuna

Täyte
1200 g (Apua!) Philadelphia -tuorejuustoa (Ei sitä kevytversiota!)
4,2 dl sokeria
3 rkl (eli n. 0,5 dl) vehnäjauhoja
3 tl raastettua sitruunan kuorta
5 kananmunaa
2 kananmunan keltuaista
½ tl vaniljauutetta (tai 1 tl vaniljasokeria)
113 g voita
1,2 dl kuohukermaa

Lämmitä uuni 175 C -asteiseksi. Voitele n. 24 cm läpimittainen irtopohjavuoka ja vuoraa pohja sopivan kokoisella leivinpaperin palalla. Murusta Digestive -keksit hienoksi ja sekoita keksimuruun sulatettu voi.

Painele muruseos tiiviisti vuoan pohjalle ja reunoille. Ei haittaa vaikkei pohja ulottuisi aivan täytteen yläreunaan asti vaikka se ehkä olisinkin visuaalisesti suotavampaa. :) Esipaista pohjaa uunin keksitasolla 7-10 minuuttia tai kunnes se saa hiukan kultaista väriä. Anna pohja jäähtyä.

Valmista täyte sekoittamalla kulhossa tuorejuusto sokeri, vehnäjauhot ja sitruunankuoriraaste huoleellisesti tasaiseksi massaksi. Lisää yksitellen munat ja munakeltuaiset sekoittaen hyvin joka lisäyksen välillä. Lisää lopuksi vaniljauute ja kerma ja sekoita hyvin.

Kaada täyte vuokaan jäähtyneen pohjan päälle. Paista kakkua 175 C -asteisessa uunissa 45 minuutin ajan. Laske sitten uunin lämpöä 160 C -asteeseen ja jatka paistamista vielä n. 30 minuutin ajan, kunnes täyte on hyytynyt mutta vielä hiukan hyllyvää kakun keskeltä. Sammuta uuni ja anna kakun lämmitellä uunissa luukku raollaan vielä reilun tunnin ajan. Anna kakun levätä yön yli jääkaapissa ennen tarjoilua.

Basilikamansikoita

Viikonloppuruokaa mereneläväisistä vol 3

Viimeinen postaus tätä lajia, ainakin tältä erää... Sitten päästäänkin jo tunnelmoimaan pääsiäisherkuilla. Olen odottanut pääsiäistä aina siitä asti, kun kevätaurinko sulatti lumen moottoritieltä. Jotenkin sulasta asfaltista, hohtavista hangista ja järjettömän sinisestä, aurinkoisesta taivaasta tulee aina Lapin pääsiäinen mieleen. Osa pääsiäisestä tullee taas vietettyä Käsivarren kairassa mökkiolosuhteissa, mikä asettaa aina omat haasteensa ruokahuollolle. On mukavaa ruveta jo ideoimaan, mitä hyvää erämaaolosuhteissa tällä kertaa taiteilisi.

Mutta äyriäisiin palatakseni, valmistimme menneenä viikonloppuna ystävieni A-L:n ja O:n voimin tomaattipastaa sinisimpukoilla ja jättikatkaravuilla höystettynä.

Pastakin syntyi tällä kertaa aivan omin pikku kätösin, tai no konevoimin, mutta kumminkin. Samalla tuli koeajettua A-L:n ja O:n uutuudenkarhea pastamankeli. Olen tehnyt pastaa pari kertaa aiemminkin, mutta aina ilman pastakonetta. Käsipelillä pastalevyn kaulitseminen tarpeeksi ohueksi on aika haastavaa, mutta pastakoneella ihanan sileä, ohut pastalevy syntyi kuin itsestään. Hauskaa hommaa!

Käytin ohjeeseen pääasiassa Lidlin luomuvehnäjauhoja, jotka näkyivät olevan "tipo 0" ja pikku tujauksen ihan perus sunnuntain erikoisvehnäjauhoja. Munat olivat luomua. Luomumunien kanssa on hyvä muistaa, että munien koko tuppaa vaihtelemaan ja itse jouduin lisäämään taikinaan munan (teimme kaksinkertaisen ohjeen) ja tipan vettäkin, kun taikina ei yksinkertaisesti vain suostunut muuten tasoittumaan.

Pastataikina
Ohje kirjasta: Michel Roux -Muna
350 g:n annos, reilu annos kolmelle ruokailijalle
250 g italialaisia "00" -vehnäjauhoja eli hyvin hienoja vehnäjauhoja
1 keskikokoinen muna
4 keskikokoista munankeltuaista
1 rkl oliivioljyä
1 rkl kylmää vettä
hyppysellinen suolaa

Kasaa vehnäjauhot keoksi puhtaalle tasolle tai kulhoon, tee niiden keskelle kolo ja lisää muut ainekset koloon. Sekoita ensin kolossaolevat ainekset sekaisin ja ala sitten sekoittaa ympäröivää jauhoa vahitellen munaseokseen. Vaivaa taikinasta jämäkkä pallo. kääri taikina tuorekelmuun ja nosta jääkaappiin lepäämään tunniksi.

Leikkaa taikina puoliksi ja kääri toinen puolikas takaisin tuorekelmuun. Ajele toinen puolisko taikinasta useamman kerran pastakoneen leveimmän aukon läpi taittaen taikinapala aina kaksin kerroin, kunnes saat sopivan säännöllisen muotoisen taikinalevyn. Jatka taikinan mankeloimista aina aukkoa pykälän verran pienentäen kunnes saat haluamasi paksuisen taikinalevyn. Ajele pastalevy halutessasi sopivan levyiseksi nauhapastaksi leikkuriterien läpi.

Pastaurakan tiimellyksessä kävi selväksi, ettemme suinkaan olleet ainoita, jotka nauttivat tilanteesta täysin siemauksin... Harmi että osa kuvista tärähti. Idean ymmärtänette kumminkin.

Niin hyvää ettei sanotuksi saa...

Tagliatellen kaveriksi syntyi siis tomaattinen äyriäiskastike sinisimpukoilla ja jättikatkoilla.

Tomaattinen äyriäiskastike pastalle
kolmelle ruokailijalle
500 g sinisimpukoita
9 kpl kuorittuja jättikatkarapuja
1 kg säilöttyjä tomaatteja tai tomaattimurskaa
2 rkl tomaattipyreetä
250 g tuoreita kirsikkatomaatteja
2 banaanisalottia hienonnettuna
1 solo valkosipulinkynsi (tai 4 tavallista) hienonnettuna
chiliä maun mukaan
2 rkl viinietikkaa
2 rkl sokeria
2 dl silputtuja yrttejä (lehtipersiljaa, basilikaa, kevätsipulin varsia...)
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
parmesan juustoa tarjoiluun

Kuullota öljytilkassa isossa, laakeassa kattilassa sipuleita ja chiliä muutaman minuutin ajan.
Lisää kattilaan säilötyt tomaatit ja tomaattipyree ja anna poreilla miedolla lämmöllä kannen alla. Halkaise kirsikkatomaatit ja lisää ne kastikkeeseen.  Lisää sokeri ja viinietikka. Mausta suolalla ja pippurilla ja jatka hauduttelua.

Kastikkeen hautuessa kannen alla siivoa simpukat ja heitä kuolleet pois. Laita pastavesi kiehumaan. Kun pasta alkaa olla loppusuoralla, kuumenna kastike reilusti kiehuvaksi ja lisää kastikkeeseen yrtit ja simpukat. Sekoita ja anna hautua pari minuuttia kannen alla välillä sekoittaen. Lisää jättikatkaravut kastikkeeseen. Sekoita ja jatka kypsennystä vielä kolmisen minuuttia kannen alla. Valuta pasta, kun se on sopivasti al dente ja sekoita pasta kastikkeen sekaan. Tarjoile parmesanraasteen ja tuoreen, vaalean leivän kera.

Kastike onnistui mukavasti. Simpukoista tuli tomaattikastikkeeseen ihanan raikas merellinen maku, tai sataman maku, niin kuin A-L osuvasti totesi. Käytimme ohjeeseen pakastettuja jättikatkarapuja ja mikäli meillä olisi nälältämme ollut hetki aikaa, ravun pyrstöjä olisi voinut hetken vaikka marinoida ennen kastikkeeseen lisäystä. Varsin maukasta tuli kuitenkin näinkin. Kastikkeesta riiittäisi hyvin syötävää neljällekin, lisää silloin sekaan vielä muutama jättikatka, jotta kaikki saisivat osansa.

Suhteellisen tuhdin pasta-annoksen jälkiruoaksi valmistimme raikasta sitrussalaattia helpon valkosuklaamoussen ja passionhedelmäkastikkeen kera. Sitrussalaatti syntyi enemmän tai vähemmän improvisoidusti eri sitrushedelmistä, emmekä tulleet kirjanneeksi raaka-ainemääriä ylös. Hedelmät kuorittiin ja fileoitiin nahattomiksi siivuksi, maustettiin tilkalla triple sec -likööriä (esim. Cointreau), raastetulla sitruunankuorella ja sokerilla. Hedelmistä irronneesta mehusta ja tilkasta sokeria kiehautin siirappimaisen kastikkeen, johon lisäsin lopuksi muutaman passionhedelmän hedelmälihan. 

Valkosuklaamousse
neljälle syöjälle
2 dl kermaa
puolikkaan vaniljatangon siemenet
100 g valkosuklaata

Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa. Anna jäähtyä. Halkaise vaniljatangon puolikas ja kaavi siitä siemenet. Kaada kerma viilennettyyn kulhoon ja lisää sekaan vaniljatangon siemenet. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Lisää kerman joukkoon huoneenlämpöiseksi jäähtynyt suklaasula koko ajan sekoittaen. Anna jähmettyä viileässä muutaman tunnin ajan. Muotoile moussesta kahdella kuumalla ruokalusikalla reilun kananmunan kokoisia ja muotoisia pallosia tarjottavaksi sitrussalaatin kera.

PS. Vaniljatangon jämä, josta siemenet on poistettu, kannattaa säilyttää esimerkiksi vaniljasokerin valmistusta ajatellen.

Tällaista tällä kertaa. Toivottelen kaikille jo etukäteen mukavaa pääsiäistä, sillä epäilenpä, että blogin pariin ehdin palata vasta pyhien jälkeen. Hyvää pääsiäistä! :)

Viikonloppuruokaa mereneläväisistä vol 2

Äyriäisviikonloppu saa jatkoa. Kuten jo sanottua, olen laiska arkiruoanlaittaja. Usein tulee varioitua samoja ruokia viikosta toiseen aina sen mukaan, mitä kaapista löytyy. Pasta on monipuolisuudessaan ja nopeudessaan mitä oivallisinta ruokaa sävellettäväksi juuri edellämainitun periaatteen mukaan.

Sitruunapasta on yhden hengen taloudessani kiireisten tai muuten vain laiskojen päivien klassikko. Tässä siitä hiukan tuunattu viikonloppuversio kampasimpukoilla höystettynä. Ja jos kastike ei miellytä juuri sinun makunystyröitäsi, ole hyvä, maistele ja sovella!

Kampasimpukat sitruunapastan kera
Yhdelle ruokailijalle
4 kampasimpukkaa
suolaa
mustapippuria
kirkastettua voita paistamiseen
80 - 100 g nauhapastaa tai spaghettia
suolaa pastan keitinveteen

Sitruunakastike
Yhdelle ruokailijalle
2 rkl hyvää oliiviöljyä
1 rkl voita
½ -1 rkl sitruunamehua
1 tl raastettua sitruunan kuorta
½ tl raastettua valkosipulia
½ dl vastaraastettua parmesania
suolaa
mustapippuria
2 rkl silputtua lehtipersiljaa
(rucolaa)

Laita pasta kiehumaan isoon kattilaan reilusti suolattuun väljään veteen. Mittaa sillä välin pieneen kulhoon tai juomalasiin sitruunapastan ainekset yrttejä ja juustoa lukuunottamatta. Laita pannu lämpiämään kampasimpukoita varten. Kun pasta on sopivasti al dente, valuta se lävikössä ja kippaa takaisin kattilaan. Kaada sekaan kastikeainekset, juustoraaste sekä yrtit ja sekoita hyvin. Tarkista maku ja mausta tarvittaessa suolalla ja maustapippurilla.

Kuivaa kampasimpukat talouspaperilla. Mausta molemmin puolin suolalla ja pippurilla ja paista kuumalla pannulla kirkastetussa voisssa kääntämättä noin minuutin ajan toiselta puolelta ja toiselta puolelta noin puoli minuuttia kunnes simpukat saavat kauniin paistopinnan ja ihanan pähkinäisen maun, mutta ovat sisältä vielä raakoja mutta lämpimiä.

Kaada pasta lautaselle, vuole pintaan halutessasi muutama parmesanlastu ja nostele kampasimpukat pasta-annoksen päälle. Nauti!

Maailman kaunein.

Sitruunapastan kaveriksi taiteilin kaupasta löytyneistä ihanaakin ihanammista Pink Lady -omenoista kakun. Resepti on oikeastaan sovellettu lempi muffinseistani, mutta mukavasti se toimi pienen kakunkin muodossa.

Omena-kanelikakku kardemummaströsselillä
Ohje noin kuudelle hengelle
3 dl vehnäjauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
100 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
1 dl maitoa
2 isoa omenaa

Kardemummaströsseli
0,6 dl vehnäjauhoja
0,4 dl sokeria
30 g voisulaa
½ rkl jauhettua kardemummaa

Esilämmitä uuni 175 -asteiseksi. Kuori ja lohko omenat ja poista simenkodat. Voitele ja jauhota n 24 cm halkaisijaltaan kakkuvuoka. Sekoita taikinan kuivat aineet pienessä kulhossa.

Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää kananmuna voi-sokerivaahtoon ja vatkaa hyvin. Lisää taikinaan lopuksi maito ja kuivat aineet ja sekoita nopeasdti tasaiseksi. Kaada taikina vuokaa ja asettele pinnalle omenalohkot.

Sekoita trösseliainekset kulhossa yhteen ja murustele seos kakun pinnalle. Paista uunin keskitasolla n 30 minuutin ajan. Tarjoile haaleaksi jäähtyneenä vaniljakastikkeen tai -jäätelön kera.

PS. Mikäli haluat kakun sijasta muffinseja, kyseisestä reseptistä valmistuu noin kuusi suurta muffinsia. Omenan määrän voi tällöin vähentää puoleen ja lohkot pilkkoa jonkin verran pienemmiksi paloiksi taikinan sekaan.

Viikonloppuruokaa mereneläväisistä vol 1

Arkiruuanlaitosta on muodostunut - ah niin kultaisten opiskelupäivien jäätyä taa - mitä tylsintä selviytymistä. Oikein hävettää tunnustaa, että aamu-unisena aamupalanikin on kutistunut aamurutiinien lomassa, tai pahimmassa tapauksessa matkalla autolle haukattuun hedelmään tai leivänpalaan. Viikonloppu onkin sitten asia erikseen. Minua ei hävetä yhtään, vaikka linnoittautuisin kokonaiseksi päiväksi tai vaikka kokonaiseksi viikolopuksi keittiöön patojen ja pannujen äärelle, enkä näyttäisi nokkaani ulkona ennen seuraavaa maanantaita.

Pari viikonloppua on vierähtänyt rattoisasti äyriäisten parissa. Jostain syystä Herkun kalatiski on viimeaikoina vetänyt puoleensa tehokkaammin kuin lihapuoli, mistä syystä jo useamman viikolopun ruokapolitiikka on ollut mereneläväisten sävyttämää. Ja myönnettäköön, että ehdin menneenä viikonloppuna kokkailujen ohella nauttia kauniin aurinkoisista, joskin koleista kevätpäivistäkin.

Sinisimpukat viiniliemessä
Kahdelle - kolmelle pääruoaksi, neljälle - kuudelle alkupalaksi
1 kg sinisimpukoita
3 banaanisalottia henonnettuna
½ solo valkosipulinkynsi (tai 2 tavallista) hienonnettuna
(pätkä chiliä hienonnettuna)
3 dl kuivaa valkoviiniä
3 dl hyvää kalalientä
2 dl kermaa
kourallinen lehtipersiljaa silputtuna
öljyä
suolaa
mustapippuria

Puhdista simpukat kylmän juoksevan veden alla. Heitä pois rikkinäiset ja ne yksilöt, jotka eivät sulkeudu kevyesti pöydänkulmaan kopautettaessa.

Kuullota sipuleita ja chiliä hetki miedolla lämmöllä isossa, laakessa kattilassa tai kasarissa. Nosta lämpöä ja lisää kattilaan viini ja kalaliemi ja anna kiehua hetken. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Lisää simpukat kiehuvaan liemeen ja peitä kattila kannella. Kypsennä simpukoita välillä sekoitellen noin 5 minuutin ajan.

Nostele avautuneet simpukat liemestä syville lautasille. Heitä avautumattomat simpukat pois. Lisää liemeen persilja ja kerma ja kiehauta. Tarkista maku ja mausta tarvittaessa suolalla ja mustapippurilla. Kaada kuuma liemi simpukoiden päälle. Nauti hyvän vaalean leivän kera.

Mmm...

Ruokaseuraakin löytyi...

Saanko esitellä herrat Kärkky...

...ja Tyrkky

Kumpikaan nirsoper*e ei tosin ankarasta kerjäämisestä huolimatta suostunut maistamaankaan tarjottua sinisimpukkaa.

Jatkossa luvassa viikonloppuruokaa mereneläväisistä vol 2 ja vol 3. Vierailevina tähtinä nauhapastaepisodissa esiintyvät myös herrat Leksa alias Kärkky ja Väne alias Tyrkky...