Sivut

maanantai 14. marraskuuta 2011

Raparperi-marenkipiiras

Kuluva syksy on ollut kiireistä aikaa. Viime viikkoina Suomea on tullut seilattua päästä päähän töiden, koulutuksen ja vapaa-ajan merkeissä. Ehkäpä muistelen ystäväni H:n ikimuistoisen ihania polttareita vielä joku toinen hetki, mutta sen verran vihjaan, että Olo oli uskomattoman hyvä. Edessä on viikko ansaittua lomaa. Midnight in Paris -elokuvan innoittamana meitä kutsuu iki-ihana, sateinen Pariisi.

Kesää muistelleen ajattelin nyt postata suosikikseni muodostuneen raparperi-marenkipiirakan reseptin.


Raparperi-marenkipiiras

Murotaikinapohja
3 dl vehnäjauhoja
1 dl hienoksi jauhettua mantelia
1/2 dl sokeria
1/3 tl suolaa
150 g voita
1 kananmunan keltuainen

esim. kuivattuja herneitä tai papuja paistamiseen

Leipurinkerma
Resepti mukaeltu kirjasta: Ladurée - Sucrée
3 dl kahvikermaa
1 vaniljatanko
3 kananmunan keltuaista
60 g (n. 3/4 dl) sokeria
23g maissitärkkelystä
20g voita

Raparperihilloke
n. 5 dl raparperipaloja
1-2 rkl vettä
1/2 dl sokeria
1 tl perunalauhoa
1-2 rkl vettä

Marenki
3 kananmunan valkuaista
hippunen suolaa
1 1/2 dl sokeria

Valmista piirakkapohja.
Sekoita kuivat aineet isossa kulhossa. Kuutioi kylmä voi pienehköiksi kuutioiksi ja nypi kuivien aineiden kanssa hiekkamaiseksi seokseksi. Lisää keltuainen ja sekoita taikina nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Älä vaivaa liikaa. Kääri taikina kelmuun ja nosta hetkeksi jääkaappiin lepäämään.

Valmista leipurinkerma.
1. Halkaise vaniljatanko pitkittäin ja raaputa sisältä siemenet veitsenkärjen hamarapuolella tai tylpällä veitsenkärjellä. Lämmitä kattilassa maito, vaniljatanko ja vaniljansiemenet kiehumispisteeseen, mutta älä anna sen kiehahtaa. Ota kattila liedeltä, peitä kannella ja anna maustua 15 minuutin ajan.

2. Vatkaa kulhossa keltuaiset ja sokeri, kunnes seos vaalenee ja sekoita joukkoon maissitärkkelys. Poista kattilasta vaniljatanko ja kuumenna maito uudelleen kiehumispisteeseen. Vatkaa 1/3 maidosta munaseokseen ja kaada seos takaisin kattilaan. Kuumenna varovasti ja koko ajan huolellisesti vispilällä sekoittaen, kunnes seos juuri ja juuri kiehahtaa.

3. Ota kattila liedeltä ja kaada kiisseli kulhoon. Anna kiisselin jäähtyä 10 minuutin ajan siten, että se säilyy lämpimänä, muttei kiehuvankuumana. Sekoita kiisseliin voi ja peitä pinta tuorekelmulla käyttöä odotellessa. Jäähdytä.

Valmista rapareperihilloke.
Keitä rapareperinpaloja, vettä ja sokeria pienessä kattilassa kunnes raparperi pehmenee. Nosta kattila hetkeksi liedeltä. Sekoita perunajauho ja kylmä vesi keskenään ja kaada kapeana nauhana kokoajan sekoitaen hillokkeeseen. Kuumenna hilloketta koko ajan sekoittaen, kunnes rakenne paksuuntuu. Jäähdytä.

Paista piirakkapohja.
Esilämmitä uuni 180 asteiseksi. Kaulitse piirakkapohja ohueksi levyksi kahden leivinpaperin välissä. Siirrä taikinalevy piirakkavuokaan varoen, taikina murenee helposti. Siisti taikinan reunat. Pistele piirakkapohjaan reikiä haarukalla. Vuoraa taikinan pinta leivinpaperilla ja kaada leivinpaperin päälle kuivattuja herneitä tms. tukemaan piirakan reunoja paiston ajan. Paista uunin keskitasolla n. 8 minuuttia. Poista leivinpaperi herneineen ja jatka paistamista n. 8 minuuttia tai kunnes pohja saa kauniin kullankeltaisen värin. Ota piirakkapohja uunista ja jäähdytä.

Valmista marenki.
 Vatkaa valkuaisia ja suolaa isohkossa kulhossa kunnes vaahto alkaa muodostaa pehmeitä huippuja. Lisää sokeri muutamassa osassa vatkaten hyvin jokaisen lisäyksen jälkeen. Vaahto on valmista kun se on kiiltävää ja muodostaa teräviä huippuja.

Täytä piirakka.
Levitä jäähtyneelle piirakkapohjalle leipurinkerma, raparperihilloke ja marenki. Paista vielä uunin yläosassa grillivastusten alla muutama minuutti kunnes marenki saa kauniin värin. Piirakka on parhaimmillaan kun se tarjoillaan hyvin viilennettynä.

2 kommenttia: