Sivut

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Post festum

Palasin hiljan viikon lomalta, eikä aikaakaan kun arki jo iski siekailematta märällä tiskirätillä päin etelän auringon päivettämiä kasvoja. Lomaltapaluuta seuraavat pari yötä universumi kun tunnetusti rankaisee viikon liian hyvinnukuituista öistä ja parin liskojenyön jälkeen heräät tajuten nukkuneesi pommiin, havaitset kissojen levitelleen roskakaapin sisällön yön aikana pitkin keittiötä sekä oksentaneen sohvalle. Kaiken kukkuraksi vielä unohdat kotiavaimet kotiin ja töissä tekemättömät työt kaatuvat päälle tietokoneohjelmien takkuillessa pahemman kerran.

Hannelen kiukkuinen drinkki

Tämän vähemmän täydellisen viikonalun pelastamiseksi ajattelin kaivaa Ben & Jerry's Cookie Dough -purkin pakkasesta  ja uppoutua muistelemaan viikon takaista chilin poltetta oululaisten ruokabloggaajien tapaamisessa Kokkipottilassa. Kyseisiä kekkereitä onkin ehditty jo ansiokkaasti puimaan muissa asianosaisissa blogeissa, mutta onhan minunkin päästävä kertomaan ihan ensimmäisestä blogimiitistäni. :)

Kotiharmin taivaallinen Soppashotti...

...ja chlili-vuohenjuustoleipäset

Pääsin siis ensimmästä kertaa tapaamaan muita ruokabloggaajia laajemmassa mittakaavassa. Paikalla olivat Rosmariini Pastanjauhajista, Kotiharmi Kokkeillaan-blogista, Peruspöperöä -blogin Virpi miehineen, Campasimpukka, Marja Soppaa ja silmukoita -blogista, Pekka (Diplomi-)insinöörin keittiöstä, Ghetto Gourmet -blogin kaksikko, Heidi Makuja kotoa -blogista sekä tietysti emäntämme Kokit ja potit -blogin Hannele.

Marjan rapsakka nuudelisalaatti

Virpin feta-chilileivät

Mykästä ovikellosta huolimatta epäröin oven takana vain hetken, keittiön ikkunasta näet vilahteli ihmisiä kattiloineen ja ennen kaikkea kameroineen - tämä talo sen täytyy olla!

Heidin sushit ja chilidippi

Notkuvan pöydän antimien lumoissa osa makupaloista jäi ikäväkseni minulta ikuistamatta, mutta kuten jo sanottua, herkullista kuvamateriaalia löytyy jo muistakin blogeista. Lisäksi piskuinen Ixus-parkani häpesi isojen järjestelmäserkkujensa seurassa niin, että kuvatessa meinasi iskeä annoskateus... Toivottavasti annokset ja kokit menivät oikein, korjata sopii.

Ghetto gourmet'n suussasulavat indonesialaiset ribsit...

...ja luumu-inkivääribarbequekastike

Illan teema oli siis chili ja sen polte vaihteli ruuissa hennosta lämmöstä aina hermoja raastavaan poltteeseen. Ainakin chilihöyhensarjalaisen suuta poltteli herkku jos toinenkin. Mutta törkeän hyväähän se kaikki oli eikä ähkyltä voinut välttyä. Suolaisista ruuista kuvista puuttuvat ainakin Pekan korealainen possu ja Campasimpukan chilimantelit.

Hannelen riisipaperikääryleet...





...kastikkeineen

Illan makeaksi päätökseksi oli blogikansa loihtinut lähinnä suklaaherkkuja, minäkin mielikuvitukseton. Makeista tarjoiluista jäi ikuistamatta ainakin Virpin ihanainen suklaafudge ja Campsimpukan suklaakeksit.

Pekan chilijäätelö ja -brownie

Minun suklaalla ja chilivadelmahyytelöllä täytetyt macaronini

Suuret kiitokset kaikille mukavasta ja herkullisesta illasta ja erityisesti kiitos Hannelelle, että kutsuit meidät kauniiseen kotiisi!

2 kommenttia:

  1. Ne sinun macaron-keksit olivat parhaita koskaan maistamiani! Itsekin olen pari erää tehnyt, mutta en samaisella menestyksellä. Oli kiva nähdä!

    PS: Ixuksesi pärjäsi joukossa erinomaisesti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kotiharmi! :) Kokeilin ensimmäistä kertaa Pierre Hermén macaron -reseptiä ja kyllä kannatti, kuoret onnistuivat liki täydellisesti. Täytteiden kanssa olikin niin ja näin kun en löytänyt oikeanlaista suklaata, mutta pienellä säätämisellä ganachekin suostui paksuuntumaan. Hyytelöstä ei harmin paikka tullut tarpeeksi chilistä kun en tajunnut kuinka paljon suklaa taittaa chilin poltetta. Oli hurjan kiva tavata! Eiköhän oteta uusiksi! :D

      Poista