Sivut

tiistai 25. helmikuuta 2014

Muutosta

Miltei vuosi on vierähtänyt viimeisimmästä blogimerkinnästäni. Jos mennyttä vuotta pitäisi kuvailla yhdellä sanalla, olisi muutos monellakin tapaa tähän tehtävään sopiva. Ruokaa on kuitenkin tehty, syöty ja toisinaan jopa valokuvattukin, joten ehkäpä nilkuttavan blogini suhteen on vielä toivoa.


Menneen vuoden aikana tulin pakanneksi koko maallisen omaisuuteni ja muuttaneeksi rannikolla piirun verran alaspäin. Uusi työ on tuonut tullessaan kasapäin uusia haasteita ja vienyt mennessään leijonanosan liikenevästä energiastani. Ja vaikkei niin pitänytkään käydä, kissalaumani sai kesällä uuden jäsenen, hurmaavan pienen kissaneidin. Herra K taas karkasi syksyn pimeydessä omille teilleen. Uusia ystäviäkin olen saanut ja sitä myötä monta uutta, hyvää syytä kokata. Yksinään syöminen kun on toisinaan vähän tylsää.


Mutta selitykset sikseen. Blogissani on syystä ja toisesta ollut jo pidempään hiljaista, ja mitä pidempään hiljaisuus jatkuu, sitä vaikeampaa on se on rikkoa. Lupaa kuitenkin yrittää.


Tapaamisiin!

3 kommenttia:

  1. Täällä me lukijat ollaan kuulolla :) Onnea uusiin tuuliin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla. :) Eiköhän tämä tästä taas. Pitää joskus yrittää änkeä teidän oululaisten bileisiin kuokkimaan, ettette ihan pääse mua unohtamaan!

      Poista
    2. Olet taatusti aina tervetullut!
      Muutosten tuulet ovat todella sinulla puhaltaneet - voimia arkeen!

      Poista