Sivut

maanantai 9. tammikuuta 2012

Blinibliniblini!

Ystäväni M loihti meille uuden vuoden aaton lounaaksi herkullisia blinejä. Tämän inspiroimana päätin minäkin vihdoin koeajaa uutuudenkarhean blinipannuni.

Tämä venäläinen herkku jos joku on sitä kuuluisaa arjen luksusta - mutta ei missään nimessä häpeä juhlatarjoilujakaan. Voin kirkastaminen helpottaa todellakin blinien paistamista sillä uutena vuonna tavallisella voilla paistettaessa blinit tuppasivat tarttumaan valurautapannuun ja käry oli melkoinen. Myös blinien kohdalla näyttää pätevän lettumaailman universaali sääntö; Ensimmäinen lettu on aina koiran lettu. Ensimmäisten blinien kääntäminen voi olla haastavaa ja onpa asiasta Venäjällä jopa oma sananlaskukin. Ensimmäinen blini epäonnistuu aina.

Blinit ovat suhteellisen tuhtia ruokaa ja kaksi bliniä per nainen oli ihan nokko. Kahden naisen voimin emme siis saaneet taikinasta tuhottua kuin puolet. Kun lisukkeitakin vielä jäi ja osa mädistäkin oli vielä hiukan kohmeessa, päätin kokeilla säilöä lopun taikinan jääkaapissa seuraavaksi päiväksi. Ennen paistoa lisäsin sekaan tipan olutta ja vehnäjauhoja taikinan herättelemiseksi. Hyviä tuli. Kantapään kautta opin myös, ettei hiivataikinaa kannata kovin naftissa kulhossa säilöä jääkaapissakaan, aamulla meinasi nimittäin kuohunut taikina tulla vastaan jääkaapin ovella...


Blinit
Resepti: Glotian ruoka & viini 1/2009

Päivä 1: juuri
3 dl maitoa
1 dl hapanta kermaa, piimää, kermaviiliä tai smetanaa
1/4 palaa hiivaa
3 dl tattarijauhoja

Päivä 2: taikina
2 tl suolaa
2 dl vehnäjauhoja
2 dl maitoa
2 kananmunaa
(1 dl olutta + 1 dl vehnäjauhoja)

Lisukkeeksi
Kirkastettua voita paistamiseen
2 prk smetanaa
200-300 g mätiä
1-2 hienonnettua sipulia

Taikinasta valmistuu 10-12 bliniä

Päivä1: Mittaa maito ja hapanmaitotuote kulhoon. Murenna hiiva joukkoon. Vatkaa tattarijauhot seokseen. Peitä kulho ja jätä jääkaappin kohoamaan vuorokaudeksi. Jos valmistat taikinan samana päivänä, kun tarjoat blinit, varaa taikinalle nousemisaikaa huoneenlämmössä ainakin 4-5 tuntia.

Päivä 2: Ota taikina huoneenlämpöön noin tunti ennen paistamista. Viimeistele taikina hetki ennen paistamista. Lisää kohonneeseen takinaan suola, ja vatkaa vehnäjauhot ja maito joukkoon. Erottele kananmunien valkuaiset ja keltuaiset. Vaahdota valkuaiset. Sekoita keltuaiset taikinaan. Kisää valkuaisvaahto kevyesti nostellen taikinaan.

Tilkka olutta antaa lisämakua blineille. Jos lisäät taikinaan olutta, lisää myös hiukan vehnäjauhoja.

Paista taikinasta paksuhkoja ohukaisia kirkastetussa voissa. Tarjoile blinit tirisevän kuumina mädin, smetanan ja hienonnetun sipulin kanssa.


Kirkastettu voi
Kuutioi voi ja laita se kattilaan. Sulata voi ja anna sen kiehahtaa kevyesti, kunnes sakka alkaa erottua. Ota kattila liedeltä ja anna sakan valua pohjalle. Kaada kirkas voi varovasti toiseen astiaan. Paistamisessa voin käsittelyä helpottaa jos voin ehtii antaa jähmettyä ennen käyttöä.

6 kommenttia:

  1. Luin et bilirubiini.. Alkaa vissiin sisätaudit jo hyppiin alitajunnassa. x) Sinä kyllä jaksat vääntää aina kaikkia ihania gourmet ruokia! Pitää tulla joskus syömään! xD
    -Kakkumonsteri

    VastaaPoista
  2. Hei aivan loistovinkki tuo kirkastettu voi blinien (ja miksei muidenkin lettujen) paistoon, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Glorian ruoka & viini -lehdelle vain kaikki kunnia. :) Mutta yllätyin kyllä itsekin miten hyvin se toimi kun en muka aiemmin ole jaksanut värkätä kirkastetun voin kanssa. Eikä se kirkastaminen edes ollut työlästä.. Voisin kuvitella että sopii kaikkeen vähän kovempaan paistamiseen.

      Poista
  3. Kaikista helpoin tapa kirkastaa on mun mielestä laittaa klöntti voita kattilaan, levy kakkoselle ja odotella. Sakka jää pienellä lämmöllä valmiiksi pohjalle (ja vaikka unohtuisikin levylle niin siitäpä se laskeutuu). Kannattaa muuten testata grilliruokien pinnalle siveltynä, pottumuusiin ja intialaiseen ruokaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odottelu on paha paikka kärsimättömälle kokille. ;) Nimimerkillä hetimullekaikkitännenyt!

      Poista