Sivut

maanantai 10. joulukuuta 2012

Mausteinen lohipastrami

Lohipastramin ohje löytyi myös epämääräisestä läjästä Helsingin Sanomista repimiäni ruokaohjeita, joita en ollut vielä ehtinyt kokeilla. Blogipikkujoulut tarjosivatkin oivallisen tilaisuuden päästä kokeilemaan myös tätä Henri Alénin jouluista kalareseptiä. 

Varsinaisesti resepti ei ollut erityisen haastava. Mielestäni vaikeinta oli saada kalaan väripinta kypsentämättä sitä liikaa, sillä mikäli kala pääsi liian kypsäksi, se alkoi murentua leikkausvaiheessa. Loppujen lopuksi kala pyörähti pienen hetken käryävän kuumalla pannulla ja silti osa paloista tahtoi mennä mössöksi annospaloja leikatessa. Kaiken kaikkiaan lopputuloksesta tuli kuitenkin hyvä ja kalan maku oli samalla kertaa lämpimän mausteinen ja raikas.



Mausteinen lohipastrami

Resepti: Helsingin Sanomat
500 g nahatonta lohifileetä
4 rkl karkeaa merisuolaa
1 dl pippurisekoitusta (musta-, rose-, ja viherpippuria)
2 tl juustokuminaa
1 tl jauhettua neilikkaa

Poista lohesta kaikki ruodot ja rasvat, jotta saat kauniin punaisen lohipalan. Mausta kala suolalla ja anna sen imeytyä kylmässä noin 1 1/2–2 tuntia. 


Pyyhi suolakiteet pois lohen pinnalta. Leikkaa lohipala ruotoviivan suuntaisesti neljään osaan, tarkoituksena on saada aikaan neljä kulmikasta siivua.


Lämmitä teflonpannu tulikuumaksi. Pyöritä lohipalat kuivalla pannulla yksi kerrallaan siten, että ne saavat aavistuksen pintaväriä.


Nosta palat reilunkokoiseen astiaan. Mausta lohipalat pippurisekoituksella, johon on sekoitettu juustokumina ja neilikka.


Kääri jokainen lohipala omaan tiukkaan kelmupakettiinsa pyörittäen kelmua molemmista päistä eri suuntiin. Siirrä paketit tunniksi jääkaappiin.


Leikkaa terävällä veitsellä pötköistä sopivia paloja. Poista paloista kelmut vasta leikkaamisen jälkeen. Tarjoile raikkaan salaatin kera.

 


Yritin valmistaa lohen seuraksi marinoituja kurkkuja, sillä suolaisen mausteinen lohi kaipasi mielestäni seurakseen jotain makeankirpeää. En kuitenkaan äkkiseltään löytänyt mieleistäni reseptiä vaan päädyin inspiroimaan, enkä ollyt aivan täysin tyytyväinen lopputulokseen. Palannen kurkkujen seuraan myöhemmin, sillä maustamisprosessin monivaiheisuudesta johtuen en ehtinyt saada mitään järjellistä reseptiä paperille asti. ;) Lohipastrami kun saattaa tänä vuonna uiskennella myös joulupöytään.

2 kommenttia:

  1. Kalan rullaaminen tiukkaan kelmuun ja kylmään ennen pannulla käyttöä auttaa myös kalan koossa pysymiseen. Sopivan suolauksen jälkeen pyyhkii/huuhtaisee kalan ja sitten kelmuun ja jääkaappiin.

    VastaaPoista