Sivut

lauantai 19. kesäkuuta 2010

Mission completed - macaroneja, taas!

Lupauduin siis jokin aika takaperin leipomaan macaron-leivoksia rakkaan ystäväni häihin. Häät ovat huomenna. Leivokset, jotka matkasivat syntypaikaltaan kolmisensataa kilometriä etelään ja saivat täytteensä tovi sitten, lepäävät nyt turvallisesti juhlapaikan kylmiössä. Mission completed. Kolmesataa (no okei, muutamaa vaille) macaron leivosta. Aikaa ei mitattu tunneissa vaan päivissä.


Välillä oli matalapainetta macaronrintamalla tai vain planeettojen asento epäsuotuisa, kun leivospohjat eivät vain yksinkertaisesti ottaneet kypsyäkseen. Pelti pellin jälkeen vedin uunista täydellisen näköisiä macaroneja, jotka sitten läsähtivät totaalisesti eivätkä irronneet leivinpaperista (ja lensivät suoraan roskiin). Hikeä ja krokotiilin kyyneleitä. Seuraavana päivänä (jolloin muuten satoi!), kaikki taas yhtäkkiä sujuikin. Sama resepti, sama protokolla, eri tulos. Henkimaailman hommia, sanon minä.


Kaiken kukkuraksi digitaalinen sokerilämpömittarini pimahti kesken toisen leivontapäivän. Siinäpä sitten juoksenneltiin ympäri naapurustoa lömpömittaria haeskelemassa, kun kesäkämppämme uunin termostaattiin ei voinut luottaa tippaakaan. Viimehetken draamaltakaan ei vältytty, kun tänään, hääpäivän aattona ilta kymmeneltä tumma kinuskitäyte kärähti pahemman kerran sokerilämpömittarin puuttuessa ja macaronit olisi pitänyt saada vietyä juhlapaikalle yhteentoista mennessä. Ei auttanut kuin hälyyttää kaaso, todellinen miss-fix-it-all, apuun täyttämään macaroneja ja ruveta uuden täytteen keittoon. Onneksi morsiamen äidiltä sattui sopivasti löytymään jääkaapistaan litran purkki laktoositonta vispikermaa! :)


Mutta jotain opittiinkin. Ehkä.
1. Aina ei kaikki mene putkeen. Väärällä säällä on ihan turha taistella tuulimyllyjä vastaan. Jos macaronit eivät onnistu yhtenä päivänä, älä huoli, ehkä ne onnistuvat seuraavana. Tai sitten eivät. 

2. Äläkä missään tapauksessa yritä saastää luontoa ja uusiokäyttää leivinpapereita. Ei onnistu. paperit menevät uunissa pienenpienelle kuprulle, minkä vuoksi macaroneista tulee epätasaisen paksuisia ja ne kupruilevat uunissa miten sattuu. 

3. Ja ei, kahta peltiä ei voi paistaa yhtä aikaa ajan säästämiseksi uunissa, joka ei ole kiertoilmauuni. Kuka hullu sellaista menisi edes kokeilemaan? Tosin kiertoilmauunistahan minulla ei edes ole kokemuksia... 

4. Ja jos paiston alussa uuni tai erityisesti alalämpö on liian suurella teholla, macaronien jalasta, siis siitä pitsireunuksesta, tulee korkea ja suttuinen. 

5. Macaronien ruskistumista, joka voi olla ongelma erityisesti vaaleita macaroneja leivottaessa, voi estää laittamalla macaronien yläpuolelle ritilän, johon laittaa paiston puolessa välissä leivinpaperin.

6. Käytä erillistä mittaria uunin lämpötilan varmistamiseksi! Kesäkämppämme uunin termostaatti näytti aivan mitä sattuu. Jos sen sääti sataan, uunin todellinen lämpötila saattoi olla mitä tahansa viidenkymmenen ja sadanseitsemänkymmenen väliltä.

7. Jos kypsät macaronit eivät tahdo irrota leivinpaperista, lurauta kuuman pellin ja paperin väliin vettä siten, että vesi levittäytyy koko paperin alle. Reiluhkosti siis. Tämä oikeasti toimii. Kokeile irrotella macaronit nyt. Jos ne eivät edelleenkään irtoa, kiepsauta kostunut paperi macaroneineen ympäri puhtaalle ja kuivalle pöydälle (macaronit eivät tipu paperista) ja vedä paperi irti macaroneista aivan vaakasuoralla rauhallisella vedolla tarvittaessa hiukan toisella kädellä macaroneista avitellen. Macaronien ei saa antaa olla kostealla leivinpaperilla kauaa, sillä muuten ne vettyvät.

8. Jos kinuskitäytteestä tulee liian paksua, sitä voi hieman lämmäyttää mikrossa ja lisätä vielä lorauksen kermaa. Kinuskin lopullisen jäykkyyden näkee vasta, kun se on jäähtynyt huoneenlämpöiseksi, joten mikäli vain on aikaa odottaa, se maksaa vaivan. Liian jäykkä kinuski kun vie helposti hampaiden paikat mennessään, mikä kieltämättä häiritsee macaronien muuten niin rapeanpehmeää koostumusta ikävästi.


9. Jos tavallisella hillolla täytetyt macaronit tuppaavat vettymään liian nopeasti, hilloa voi keittovaiheessa suurustaa perunajauholla niin kuin suusrustaisi kiisseliä. Konsti toimi hyvin, mutta tällä kertaa en tullut ottaneeksi perunajauhon määrää ylös. Lupaan tehdä sen seuraavalla kerralla, kun leivon marjatäytteisiä macaroneja.


Tässäpä tämä. Ei mitään elämää suurempaa tällä kertaa. Antoisa urakka joka tapauksessa. Nyt taidan pikkuhiljaa alkaa haaveilla höyhensaarista, jotta jaksan huomenna juhlistaa ystäväni avioliiton alkua aina pikkutunneille asti. Ensi viikolla, kun elämä kesätöiden ohessa alkaa vihdoinskin asettua normaaleihin uomiinsa, lupaan viimeistellä lupailemani, tällähetkellä vielä keskeneräiset postaukset muun muassa korvasienistä ja taannoisesta Islannin matkastamme. Sweet dreams!



P.S. sunnuntaina 20. kesäkuuta 2010. Edellinen teksti tuli siis rustattua häiden aattona. Nyt kun juhlat on juhlittu, voin jo todeta, että aherrus kannatti. Macaronit saivat juhlissa hyvän vastaanoton. (Tai ainakin negatiivinen palaute jäi minulta kuulematta. ;) Itse jännitin eniten, olisiko jäykkä kinuskitäyte yhtään kostunut jääkaapissa vietetyn yön jälkeen. Olihan se ja kyllä siihen jo hammas pystyi, vaikka pikku perfektionistina toivomisen varaa löysinkin. Kuvissa siis tällä kertaa vain fiilistelykuvia eri työvaiheista. Valmiista macaroneissa en täyttövaiheen kaikessa kiireessä ja hötäkässä kerinnyt ruveta näpsimään kuvia ja juhlatilan hämärästä valaistuksesta johtuen jätin homman sikseen hääpäivänäkin.

1 kommentti:

  1. Ihanaisia ja maistuvia olivatkin! Kiitos! :)

    VastaaPoista