Sivut

torstai 28. huhtikuuta 2011

Brasilian värejä

Matkamme vei meidät ensin Salvadorin miljoonakaupunkiin. Sitten Morro de Sao Paulon pikkiriikkiseen kylään Tinharén paratiisisaarelle. Brasilian seikkailumme huipentui lopulta kolmen päivän jokilaivaristeilyyn Amatson joella.

Salvador, miljoonakaupunki Bahian maakunnassa. Värejä, ääniä, tuoksuja ja makuja. Eläessäni en ole nähnyt moista määrää pilvenpiirtäjiä samassa kaupungissa. Alla vanhaa kaupunkia.





Morro de Sao Paulon kylä Tinharén saarella oli myös paikallisten lomailijoiden suosiossa, eikä syyttä. Sanalla sanoen paratiisi. Auringonpalvojain laumoja ja suosituimmilla rannoilla kuhisevia äänekkäitä Acai -kaupppiaita saattoi halutessaan paeta hiljaiselle palmurannalle, hiekan peittämää rantaviivaa kyllä riitti. Iltaisin saaren väki kokoontui juhlimaan, milloin rannalle, milloin vanhaan teatteriin. Alla saaren maisemia.





Rannan asukkaita.



Rannalla pyöri jos jonkinmoista kauppamiestä. Kaupan oli grillattuja juustovartaita, jäätelöä aina veteen asti kiikutettuna, koruja, riippumattoja ja muuta rihkamaa... Mitä loistavinta rantavälipalaa kauppasivat raivostuttavan äänekkäät acai -kauppiaat. Acai -marjoja ja ilmeisesti myös guaranaa sisältävän raikkaan sorbetin päälle oli kasattu keko tuoreita hedelmiä ja granolaa. Nam!
Maistuisiko grillattu juustovarras?

Jokilaivaristely Rio Negrolla oli reissun ehdottomia kohokohtia. Laivalla vietetyt yöt nukuimme yläkannelle ripustettuihin riippumattoihin kääriytyneinä vieri vieressä. Päivisin seikkailimme viidakossa, kalastimme piraijoja ja vierailimme intiaanikylässä. Iltaisin pyydystimme kaimaaneja ja ihailimme Amatsonin suunnatonta tähtitaivasta.



Kaimaani on pieni, mutta suuria ovat lumpeetkin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti